torstai 18. joulukuuta 2014

Polveileva tarina

Tänään oli vuoden viimeinen hydrocombat-tunti. Kävin kiittämässä ihkua opea kaudesta ja kerroin, että vuodessa on saatu polvi kuntoon. No ei se nyt ihan pelkästään hänen ansiotaan ole, mutta on se sitäkin.

Vuosi sitten tähän aikaan vasen polveni oli romuna. Koska polvea vaivasi vanhojen vammojen aiheuttama nivelsiteiden löysyys, alkava nivelrikko ja akuutti kierukan repeäminen, ortopedin mukaan yhtä ainoaa apukeinoa ei ole. Esimerkiksi leikkaus saattaisi tuoda lisää kipuja, jos nivelsiteet ovat vanhastaan löysät. Ohjeiksi sain siis painon pudottamisen ja polvea ympäröivien lihasten voimistamisen. Otti päähän ja paljon, sillä en voinut kävellä normaalisti, juoksemisesta, tanssimisesta tai portaiden noususta puhumattakaan. Pikkuhiljaa vuoden aikana olen saanut polven kelpo kuntoon, vaikkei se vielä täysin oireeton olekaan. Tavoitteekseni olin kuitenkin asettanut "porraskunnon" ja sen olen saavuttanut. Mitä olen sitten tehnyt?

1. Olen jumpannut vedessä. Heiaheian mukaan tähän mennessä tänä vuonna 45 kertaa vesijumppaa ja 11 kertaa hydrocombatia. Vedessä liikkuminen on tunnetusti hyvä nivelille, sillä vesi kannattelee ja tekee liikkeistä pehmeitä. Parasta minun mielestäni on se, ettei tarvitse varoa. Kuivalla maalla on koko ajan tunne, että kohta polvi muljahtaa ja sattuu, vaikka itse liike onnistuisikin.

2. Olen syönyt glukosamiinia. Tätä lääkäri suositteli ja kertoi, että auttaa joillekin ja joillekin ei ja voin itse päättää syönkö vai en. Nyt olen reilun vuoden popsinut ja koskapa purkin pohjalla on vain muutama pilleri, ajattelin ne syötyäni pitää tauon ja katsoa, huononeeko polven tila. Vaikka tuo onkin ihan luontaistuotekamaa, niin en mielelläni syö turhia rohtoja. Saa nähdä, miten käy.

3. Olen pudottanut painoa. Lääkärin mielestä viisi prosenttia jo auttaisi. Nyt on mennyt enemmän, mutta en kerro paljonko, sillä siitä tulee aikanaan oma kertomuksensa.

4. Olen käyttänyt polvitukea ja kinesioteippejä. Näistä en osaa oikein sanoa juuta enkä jaata, niin satunnaista käyttö on. Jatkossa, jos alan taas tanssia säännöllisesti, varmaan alkuun ainakin tulen tarvitsemaan jompaa kumpaa. Ehkä.

5. Olen käyttänyt tukipohjallisia. Mutta samoin, en osaa sanoa auttaako vai ei. Käyttökerran jälkeen  polvea yleensä vihloo, mutta se voi olla toki sitä, että ns. oikea asento, johon pohjallinen ohjaa jalkaa on polvelle outo. Jatkan harjoitusta.

Ihan terve polveni ei ole. Välillä hieman polven sisäsyrjä vihloo, mutta todellakin vain silloin tällöin. Mutta se ei enää ole jatkuvasti eikä koko polven alueelta kipeä, ei estä liikumista (eilen kävelin pitkän lenkin ja sen jälkeen jalat olivat kipeät, mutta polvista), ei ole turvonnut (talvisaappaat mahtuvat taas) ja taipuu kaikkiin asentoihin ilman kipua.

Niinpä - tavoite numero 4 on siis saavutettu.

maanantai 1. joulukuuta 2014

La Dolce Vita

Olen ollut aina perusterve, mitä allergiat ja sen myötä hyvin lievä astma on ollut kiusana. Veriarvot kuten kolesteroli ja verensokeri sekä verenpaine ovat olleet myös aina hyvät. Siksi en ole ollut kovasti huolestunut, vaikka lihaa on luiden päällä enemmän kuin THL määrää. Kaksi ja puoli vuotta sitten työterveyshuollon normitarkastuksessa kuitenkin verensokeriarvo oli hieman koholla* ja siksipä lääkäri päätti pitää pelottelutuokion. Kovin dramaattisin sanakääntein hän kuvaili, kuinka rasvamolekyylit valtaavat verisoluni ja suoneni menevät tukkoon. Lääkäri tiedusteli, mitä haluaisin tehdä eläkkeellä ja hämilläni vastasin, että vaikkapa matkustella. "Eipä sitä paljon reissata, jos on infarkti iskenyt ja alaraajat amputoitu", vastasi tuo terveyshuollon ammattilainen.  Lääkkeeksi määrättiin diabeteshoitajan opetusta ja painonpudotusta.

Kävin siis kuulemassa diabeteshoitajan sekä ravitsemusterapeutin ohjeita. Mitään, jota en olisi aiemmin tiennyt, heillä ei ollut kerrottavana. Luulenpa, että jokainen täysikäinen ja suht sivistynyt tietää ihan hyvin, mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Ja margariinia en sitten syö, oli mikä tahansa! En juurikaan muuttanut elämäntapojani, tai ehkä hieman sentään, sillä verensokeriarvot eivät nousseet ja pitkäaikassokeriarvot laskivat normaalin rajoihin. Edelleenkään en ollut kovin huolissani.

Kun näin Michae Mosleyn dokumentin Eat, Fast Live Longer (hyvä esimerkki pilkun tärkeydestä muuten) pätkäpaastoamisesta, syttyi jokin lamppu päässäni. Paitsi, että syömisen ja paastoamisen vuorottelulla voisi pudottaa painoa, voitaisiin sillä alentaa verensokeriarvoja. (Ja muitakin terveysvaikutuksia lupailtiin, niistä enemmän painonpudotusbloggauksessani.) Koska polvivamman takia painoa piti joka tapauksessa pudottaa, niin päätin ryhtyä pätkäpaastoilemaan.

En voi tietää, vaikuttaako paaston ja syömisen vaihtelu vaiko sen mukanaan tuoma painonpudotus, mutta verensokeriarvoni ovat nyt normaalin rajoissa, eli paastosokeri alle kuuden. Verensokeria mittasin kotona epäsäännöllisesti äidiltä perityllä mittarilla ja työterveyshuollon kautta kävin kesällä virallisessa mittauksessa. Kesän virallinen mittaus näytti jo normilukemat, mutta kotona vaihtelua oli vielä  silloin. Päätin, että jos kahden kuukauden aikana arvot ovat alle kuuden, niin katson tavoitteen täyttyneen. Ja nyt on näin. Tänä aamuna mittari näytti jopa ennätyksellisen alhaiset 5,3.

Katson siis tavoitteen numero 5 saavutetuksi. 

Tästä lähtien mittaan verensokerini vain noin kuukauden välein ja rauhoitan mieleni amputoimisilta ja infarkteilta. Eläkkeellä haaveilen matkustavani, mutta sitä ennen haaveilen tekeväni vielä pitkään töitä. Viiskakkosta jatkan niin kauan, kun paino tuntuu hyvältä, sitten ehkä siirryn kuusykköseen.


*Kun katson Oma terveys -palvelusta verensokeriarvojani, ne olivat olleet jo vuodesta 2007  hieman koholla. Itse asiassa kerran ne olivat tämän jälkeen olleet alle kuuden ja sinä keväänä noudatin hiilihydraatitonta ruokavaliota. Mielenkiintoista sekin.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Toiveikas talvimieli

Lapsuudenkodissani syötiin paljon sieniä. Tosin enemmän käytännön pakosta kuin kulinaarisista syistä, sillä raha oli tiukilla ja metsissä ilmaista ruokaa. Niinpä meillä oli aina lihapullataikinan jatkeena sieniä. Tämä oli salaisuus, joka sieniä ja sipulia inhoavalle isoveljelle paljastui vasta myöhäisteininä, kun eräänä talvena sienet loppuivatkin kesken vuoden. Veli maistoi sienettömiä lihapullia ja kysyi, miten nää pullat on näin pahoja. Yleensä meillä oli syksyllä monta isoa tynnyriä sieniä suolattuna, joista riitti syötävää aina seuraavaan satoon saakka. Siksi varmaan vieläkin syksyllä minun pitää saada sieniä säilöön. Ilo on jopa suurempi säilötyistä sienistä kuin niistä, jotka laitan suoraan pannulle metsästä tultua. Kuin Veikko Huovisen Hamstereissa, kun varastot ovat täynnä ruokaa, pitkiä kalsareita ja polttopuita, saavutaa ihmisen toiveikas talvimieli. Antaa vaan puhurin puhaltaa Barentsinmereltä. Täällä ollaan valmiina!

Suvun naisia sienienputsaustalkoissa. Itse olen valinnut naku-uintivaihtoehdon.

Sieniä pitää kerätä nimenomaan itse. Kumma juttu, sillä voin surutta ostaa marjat torilta, mutta sienien ostaminen tuntuu synniltä. Olen myös aina - jo lapsena - pitänyt sienestämisestä, toisin kuin marjastamisesta. Jos toinen kirjallinen viite sallitaan, niin lukekaapa kanssasienestäjät Vladimir Solouhin Kolmas metsästys. Siinä kuvataan sitä intohimoa ja innostusta, jonka sienestäessä kokee.

Mutta mutta - olen asunut täällä Helsingissä jo viisitoista vuotta, mutta en ole päässyt täällä sinuiksi sienipaikkojen kanssa. Joko sienipaikka on kuin markkinahumuinen festari, jossa on koko pääkaupunkiseudun väkikertymä, tai sitten saaliina on vain hirvikärpäsiä hiuspohjassa. Monena vuonna myös sain sieniä niin paljon äidiltä, ettei tarvinnut kerätä itse. Niinpä nyt kun äitiä ei ole, ei ollut suolasienivarastojakaan.  Häpeän huippuna syyskuussa kutsuin kaverit sultsina-wörshoppiin, jossa syötiin koko karjalainen pitopöytä. Osanani oli myös sienisalaatin tekeminen. Voi helvetin helvetti, ettei ihmisellä voinut olla omia sieniä ja piti ostaa kitumarketista sienivakuumi, joissa oli jonkun hansv*tunvälimäen kuva kannessa. Syvälle sydämeen sattuu!



Olisi aika oppia sienestämään myös täällä nykyisillä kotikonnuilla. Autottomana en osaa mennä julkisilla sienimetsien lähelle ja yksin en halua mennä metsään. Siispä sienestys vaatii kaverin, mieluiten autoilevan kaverin. Onneksi sellainen löytyi ja jopa koirakaveri mukaan. Sain ihan kelpo saaliin suppiksia ja lampaankääpiä. Rouskut taisivat tältä syksyltä jäädä metsään, sillä parhaaseen rouskuaikaan olin matkalla Kiinassa, jossa muuten oli runsaasti erikoisia ja maistuvaisia sieniä miltei joka aterialla.

Totean siis, että tavoite numero 9 on saavutettu, sillä sieniä on sekä pakastimessa että kuivattuina. Mutta seuraaviin vuosiin pitää petrata, sillä vasta suolasienitiinu tuo oikean toiveikkaan talvimielen (ja parhaan sienisalaatin joulupöytään).

maanantai 6. lokakuuta 2014

Suuri muuri

Tunnustan, että minulla oli Kiinaan kohdistuvia ennakkokäsityksiä ja -luuloja. Ajattelin ettei kiinalainen kulttuuri ole minun makuuni, ruokakin on jokseenkin tylsää ja maine ihmisoikeuksien polkemisen sekä muiden poliittisten kummallisuuksien takia ei houkuttele. No olen valmis kuitenkin tutustumaan maahan kuin maahan ja kulttuuriin kuin kulttuuriin ja kapeahan käsitykseni kuulopuheiden ja median välittämänä tietenkin on. Kun siippani halusi lähteä Kiinaan keräämään taustamateriaalia kirjaansa varten, lähdin mukaan mielelläni.

Olisikin aika kamalaa, jos ymmärryksensä jostain maasta tai kulttuurista joutuisi perustamaan vain siihen, mitä muut kertovat tai vaikkapa vain yhden aistin varaan. Kiina jos joku tarjosi ärsykkeitä kaikille aisteille ja koettavaa ähkyyn saakka.

Ennakkoluuloni osoittaituivat oikeiksi siinä, että Kiinassa on todellakin paljon väkeä ja melua. Joka paikassa porukkaa on paljon, eivätkä kiinalaiset ole kovin hiljaisia.Tässäkään ei tietenkään ole yhtä yhtäläistä ihmistyyppiä. Kiinalaisiakin on moneen lähtöön. Mutta julkinen keskustelu huutamalla ei ole mitenkään harvinaista Kiinassa. (Shanghaissa illastimme paikallisten scifi-harrastajien kutsumina ja siinä seurueessa mukana ollut amerikkalainen taas tuntui räikeän kovaääniseltä ja kovasti  itsekehuiselta.)

Toinen hämmentävä ilmiö on ihmisten julkea hämmästely meitä ulkomaalaisia isoneniä kohtaan. Ilmeisesti juhlapyhien takia suurkaupunkeihin oli matkannut maalaisia, jotka eivät olleet ennen näin rumia ihmisiä nähneet. Meitä tuijotettiin häpeilemättä, osoitettiin sormella ja rohkeimmat ottivat valokuvia meistä tai itsestään meidän seurassa. Jossain Kiinan syrjäkylässä nytten varmaan esitellään naapureille kuvia kummallisista olennoista.

Sain myös niellä ennakkoluulojani - konkreettisestikin. Kiina ei todellakaan ole yksi yhtenäinen kulttuuri. Kävimme neljässä kaupungissa; Peking, Xi'an, Guilin ja Shanghai sekä yövyimme yhden yön maalla, vuoristossa Longjin riisiviljelmillä. Kaikissa kaupungeissa oli aivan erilaista ja erot maaseudun ja kaupunkien välillä ovat huimat. Mahtaileva, mutta kalsea Peking ja kaoottinen, mutta vapaamielinen Shanghai ovat kuin yö ja päivä. Samoin maalaiskylän vaatimaton elämä (näimme mm. sian teurastuksen katukiveyksellä) ja pilvenpiirtäjien ylellisyydet (joimme shampanjaa loistohotellin baarissa) ovat kaukana toisistaan. Mitä ruokaan tulee, kiinalainen keittiö on muutakin kuin hapanimelää possua ja riisiä. Sitäkin saimme, ja paljon muuta. Paikalliset erot ovat jälleen suuret. Dumplingit olivat odotetusti hyviä, mutta parasta mielestäni oli yunnanilainen ruoka. Ensimmäisellä kerralla sitä syödessäni en tunnistanut juuri mitään, mitä suuhuni laitoin, mutta kaikki maistui hyvältä. Toisella kerralla tilasin itse, ja tiesin mitä söin, ja edelleen maistui superhyvältä. Saakohan yunnanilaista ruokaa mistään Suomessa?

 Niin se muuri


Muurille kiipesimme matkan toisena päivänä. Kaikki ei ollut yhtä auvoa, sillä ilmeisesti jetlagista johtuen jo ylös kiivetessä tunsin huippausta ja hätäpäissä ostettu sadeviitta keräsi kuumassa, mutta kosteassa ilmanalassa kaiken hien sisäänsä. Niinpä muurilla seisoi märkä ja heikkopäinen turisti. Muurin portaat olivat todella jyrkät ja polvikin reagoi rasitukseen. Kävelin vain minimimäärän ja jäin odottelemaan kauemmaksi valokuvaamaan mennyttä siippaani. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen aloin huolestua, kun ei miestä näy. Hätäännyin, mutta aivan turhaan, sillä hän oli mennyt jostain toista reittiä alas tapaamispaikalle ja istui kahvilassa. Paniikki, väsymys ja jalan kipeytyminen joka tapauksessa saivat oman laskeutumiseni muuria ja rinnettä alas melkoiseksi tuskien taipaleeksi. Jalka oireili vielä illalla ja seuraavana päivänäkin. Onneksi pääsin kiinalaiseen jalkahierontaan, jossa sovellettiin perinteistä tui na -menetelmää. Hierojat hieroivat kyllä koko kropan, mutta keskittyivät jalkoihin. Pelkäsin, että polvi ei kestä heidän aika rajujakin menetelmiään (varsinkin kun samassa huoneessa nivelrikkoinen turistirouva huusi kivusta), mutta hieronta teki suoranaisen ihmeen ja kävelin hierontasalongista pois kuin toisilla jalolla. Kävelyasentokin oli muuttunut - kävelin kuin ennen polvivammaa. Ihme juttu! Onneksi pääsin hierontaan, sillä matkan aikana jouduin vielä kiipeämään vuorilla ja muutenkin tuntui, että Kiina on täynnä portaita. Täytyy etsiä kiinalainen hieronta kotimaastakin. Netti näyttää onneksi, että tarjontaa on jopa ihan kotinurkilla.

Todistettavasti tavoite numero 7 saavutettu.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kuuden kuukauden kuulumiset

Puoli vuotta (ja viisitoista päivää) on tavoitteiden kanssa elämistä takana. On siis syytä istahtaa puolimatkan krouviin ja miettiä tilannetta.

Pitkän aikaa keväällä tuntui, ettei mikään etene, mutta kaipa sitä suvantovaiheitakin tarvitaan. Olen myös sitä mieltä, että tarvitsin lepoa ja irtiottoa ennen uusien asioiden tekemistä. Siksi kevät meni matkaillessa, maailmaa ja omaa päätä sekä elämää ihmetellessä.

Mutta tavoitteiden tilaan.

1. Kandin tutkinto

Tämä kyllä hävettää. En saanut jätettyä kanditutkielmaa ennen yliopiston kesälomia. Palataan asiaan elokuussa!

Etenee, mutta jumittaa just nyt.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Paino on nyt pudonnut sen kriittisen viiden prosentin verran! Juuri sopivasti puolessa vuodessa puolet tavoitteesta mennyt. Ja jotkut ovat jopa huomanneet ulkonäössäkin muutosta.

Etenee, juuri sopivaa tahtia. Kuuden kuukauden ja viikon pudotus 5,07% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Polvi oli ennen Vienan meren matkaa melko hyvässä kunnossa, mutta siellä epätasaisilla kävelyn rasitus ja lopulta kaatuminen toivat kyllä takapakkia. Pikku hiljaa siitäkin toivutaan.
Huomaan nyt selvästi painon vaikutuksen polveen, sillä jos kannan vaikkapa muutaman kilon kauppakassia, polvi oikuttelee heti.


Etenee, mutta vaikea arvioida todellista kuntoa.

5. Sokeriarvo

Arvot heittelevät ja olen saanut parilla mittauskerralla todella hyvät lukemat, mutta myös entisenlaisia. Menen piakkoin viralliseen labrakokeeseen. Sieltä sitten luotettavampaa tietoa

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Tavoite saavutettu.


7. Kävellä Kiinan muurilla

Syyskuussa matkaan, viisumihakemukset kohta virelle.

Etenee, polvi saisi tervehtyä vieläkin enemmän.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Tavoite saavutettu.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Olemme saaneet vain muutaman pullon tyhjennettyä. MUTTA Venäjältä tuli tuotua pari votkaa ja nastoikkaa. Ja saksalaisilta kavereilta sain pullon Warholderia. Saiskohan siitä geeteetä?

Takapakkia! Auttakaa!

11. Olen onnellinen

Njoo, mutta nyt on tullut myös "tekemisen" tarve. Silloin kun ei ole aktiivisesti esim. reissussa, niin kaipaisin enemmän tapahtumia ja ihmisiä. Niin - kenties työpaikan sosiaalista elämää ja säännönmukaisuuttakin. Toisaalta en kaipaa aamuherätyksiä.

Yksi yksittäinen hetki pitää mainita. Kun olimme matkalla Vienaan, yövyimme koko klaanin voimin veljeni luona. Siinä maatessani vieraspatjalla, lähellä synnyinkotiani, rakkaani ja sukuani ympärilläni ja odotettu matka vielä edessä päin - olin hetken todella syvästi onnellinen.

Etenee hyvin, opiskelun hidas eteneminen vähän ahdistaa, mutta vain vähän.

Sääntöjä olen noudattanut vallan hyvin. Joensuusta jouduin ostamaan ripsivärin, vaikka 
niitäkin on useita, sillä olin unohtanut ripsarin kotiin. Kumma kyllä kosmetiikkahyllyt tyhjenevät tosi hitaasti. Tuotteet ovat vallan riittoisia.

Vaatteita olen ostanut joitakin, mutta enimmäkseen kirpparilta. Uuden uimapuvun jouduin ostamaan vesijumppaan,  sillä entinen alkoi olla liian iso. Mutta olen myös heittänyt pois vaatteita, eli katsoisin olevani tässä suhteessa tasapainossa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kuulin valaan laulavan

Pari vuosikymmentä sitten reissasin paljon Venäjän Karjalassa, tein matkanjohtajan töitä opiskelujen ohessa ja olin myös jonkin aikaa Sortavalassa vähintäänkin epämääräisessä ravintolaprojektissa töissä. Yhden kesän toimin oppaana Karjalasta Suomeen päin tuleville turisteille. Silloin tutustuin muutamiin petroskoilaisiin turisteihin paremmin ja pidin yhteyttä kanssaan jonkin aikaa. Yhden perheen autoin löytämään Suomen sukulaisensa ja kiitollisena siitä he kutsuivat minut kyläilemään Petroskoihin pidemmäksi aikaa. Samalla reissulla vietin aikaa Karjalan valtion kotiseutumuseon tutkijan, arkeologi Mihail Dankovin kanssa. Kävimme muun muassa Soutjärven vepsäläiskylissä ja muutenkin hän katsoi tehtäväkseen valistaa minua Karjalan arkeologisista ihmeistä. Häneltä kuulin ensi kertaa Uikujärven ihmeellisistä kalliopiirroksista, joissa on valaiden kuvia ja että Solovetskin luostarisaaren luona voi noita valaita nähdä omin silmin. Dankov oli palavasieluinen tarinoija ja en ottanut kaikkea kertomaansa ihan todesta, Pietari Suuri muka vei laivoja maateitse Jäämereltä Ääniselle ja valaita Karjalassa muka! Mutta maitovalaat jäivät kaivelemaan mielen sopukoihin.

Viime kesänä jälleen Petroskoissa ollessani tulivat Solovetskin saari ja sen valaat puheeksi matkaseuralaiseni eli serkkuni Ekin kanssa. Eki tiesikin maitovalaista enemmän ja oli kiinnostunut niiden erityislaatuisita kommunikaatiokyvyistä. Siltä istumalta päätimme, että valaiden luo on päästävä. Talvella Eki oli yhteydessä maitovalaiden tutkijaan Rauno Lauhakankaaseen ja lähetti meille kuultavaksi Lauhakankaan haastattalun, joka on vieläkin Yle Areenassa kuultavissa. Viimeistään nyt alkoi kiinnostus todella herätä. Maitovalaathan osaavat "puhua" ja tutkia ympäristöään ultraäänellä! http://arenan.yle.fi/radio/1578721

Mukaan saimme innostutettua muitakin ja lopulta meitä oli kahdeksan hengen retkikunta, joista seitsemän meidän perhettä ja sukua. Ensin ajattelimme mennä autoilla Värtsilän kautta Karjalaan ja kierrellä matkalla karjalaiskyliä. Mutta koska Venäjän teitä on mukavampi katsella votkapullon kuin ratin takaa, ryhdyin etsimään valmismatkaa. Niitä olikin yllättävän runsaasti tarjolla ja lopulta päädyimme petroskoilaisen Karelikan matkaan. Helpolla valaat eivät silti antautuneet katseltaviksi. Ensin oli matkattava pomppuisia teitä Vienan Kemiin, sieltä sitten laivalla Solovetskiin (matkalla jo laivasta tein ensimmäisen valashavainnon!) ja sieltä sitten ensin to-del-la jys-kyt-tä-vä pikkubussikyyti polun alkuun. Polkua ja pitkospuita jatkoimme viitisen kilometriä (arviot vaihtelivat 4,5-6 välillä) ja loppumatka vielä mentiin merenpohjaa, jossa vettä oli vuoroveden jäljiltä noin nilkkoihin saakka. Minulla ei ollut kumisaappaita mukana, ja Solovetskin taloustavarakaupassa oli vain 39 numeroa naisille tarjolla. Niinpä ostin torilta feikkicrocsit, joilla taivalsin merenpohjaosuuden. Onneksi vesi oli suht lämmintä, mutta epäonneksi sain rakot crocsikkeiden remmin kiinnityskohdasta molempiin jalkoihin.


Kun vielä vammoihin lisätään yleinen väsymys vaelluksesta sekä paarman- ja hyttysenpuremat, en tosiaankaan olisi tarvinnut kaatua tulomatkalla pitkospuiden ja kaatuneen kuusen jättämään väliin. Sinne kuintenkin lankesin ja loppumatka metsästä pois oli yhtä tuskaa. Todisteena on vieläkin pisto kyljessä ja tämä mojova mustelma.


Mutta maitovalaat olivat kaiken tämän vaivan arvoisia. Uskomatonta on miten läheltä niitä pääsi katsomaan ja kuulemaan. Parvi (ehkä kymmenisen) valaita oli aivan Beluzhin niemen päässä leikkimässä (siltä se näytti) ja kuulemma hieromassa itseään hiekkapohjaan. Alla olevassa kuvassa näkyy kuinka lähellä ne olivat. Siinä me istuimme rannan kivillä ja muutaman metrin päässä valaat polskivat. Uskomatonta. Kävimme seuraavana päivänä vielä toisella retkellä veneellä katsomassa samaa paikkaa, joskin kauempaa. Silloinkin näimme hyvin maitovalaita myös hieman kauempana rannasta.


Mielestäni vielä näkemistä hienompaa oli kuulla valaiden ääniä. En ole vielä kovin hyvä valaankielessä, mutta keskustelu vaikutti vilkkaalta. Kuuntele vaikka itse siippani äänittämältä videolta !
http://youtu.be/PFDuFk2CUUE
 

Voidaan siis todeta, että tavoite numero 6 on saavutettu ja komeasti!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pikaiset päivitykset

Hurjaa vauhtia aika menee. En ole kertonut etenemisestäni mitään kuukauteen ja tilannekatsausta en ole päivittänyt kahteen kuukauteen. Mutta tässä tätä tulee. Viime ajat ovat olleet kovasti matkojen ja muun seuraelämän värittämiä. Vielä pyörähdän Barcelonassa ja sitten pitäisi alkaa rauhallisempi jakso.

1. Kandin tutkinto

Tutkimussuunitelma tehty ja hyvksytty. Vanhojen tekstieni kaivelua ja kirjallisuuden lukemista tehty.

Etenee, vaikkakaan ei mitattavaa tulosta.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä on takana miltei kolme kuukautta. Viimeisen kuukauden aikana paino on sahannut ylös-alas ja tuntui, että onko tämä nyt tässä. Toisaalta kuukausi on ollut muuten epäsäännöllistä elämää, vaikka viiskakkosta olenkin noudattanut. Mutta kuitenkin nyt taas tuntuu, että alkaa päästä ruotuun.

Etenee, mutta keikkuen. Hieman vajaan kolmen kuukauden viikon pudotus 2,82% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Polvi on ollut kohtuullisessa kunnossa. Normaalielämässä se ei kipuile, portaat ja epätasaiset pinnat eivät kuitenkaan vielä mene kuten tervejalkaisella ja turvonnut polvi on edelleen. Sanoisin, että tervehtymään päin. Lääkkeitä syön kuitenkin ja tavoitteeni olisi päästä niistä eroon.

Etenee, mutta vaikea arvioida todellista kuntoa.

5. Sokeriarvo

Arvot heittelevät, mutta ovat ehkä hivenen alentuneet. Ehkä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matka varattu, ennakkomaksu maksettu.  Meitä lähtee yhteensä kahdeksan hengen seurue, mikä on todella mukavaa.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle.

Etenee, polvi saisi tervehtyä enemmän.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Tavoite saavutettu.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Ensimmäiset (ja toistaiseksi ainoat) kaapintyhjennysvieraat kävivät ja tyhjensimme grappapullon jämät ja miltei yhden likööripullon jämät. Paljon jäi juomatta.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen. Töistä poissa oleminen on ollut helpompaa henkisesti kuin kuvittelinkaan. En ole suinkaan mökkihöperöitynyt, vaan olen viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin aikoihin. Siipan kanssa samassa päivästä toiseen oleminen toimii myös, kun kummallakin on myös omat menonsa.

Etenee hyvin, tavoitteiden hidas eteneminen vähän ahdistaa, mutta vain vähän.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa ostin New Yorkin matkalta vain tarvittavat (vitamineja ja naamarasvaa) ja kylppärin hyllyt ovat mielestäni väljentyneet selvästi. Ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt. Tosin runsaan sosiaalisen elämän takia olemme syöneet todella paljon ulkona, ja siksi kaapit ovat tyhjenneet hitaasti.

Vaatteita ostin New Yorkista, ehkä vähän liikaakin. Mutta nyt kun talvivaatteita voi jo pakata pois aktiivikäytöstä, laitoin samalla menemään vanhoja. Vaatekaapissa tekisi mieli pitää kunnon tyhjennys, mutta jotenkin kummalla perverssillä tavalla minun pitää käyttää niitä rumimpia ja kuluneimpia rytkyjä kotona työskennellessäni.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Who comes to New York to eat lobster?


"Who comes to New York to eat lobster?" kiekaisi kiertoajeluopas, joka oli närkästynyt Harlemin legendaarisen Apollo-teatterin viereen avatusta hummeriravintolasta. Hänen mielestään Massachusettsin hummerit ovat paljon parempia. No voivat olla, mutta minun tavoitteeni oli syödä hummeriannos nimen omaan New Yorkissa, tarkemmin sanottuna ravintola Madibassa, Brooklynissä. Toinenkin downeri tuli ilmi, sillä annoksen kehuja oli alun perin tarkoittanut eri annosta, eli jättikatkarapuja sahrami-piripiri-valkoviinikastikkeessa. Mutta kun olin kerta blogissa sen julistanut, niin hummeria söin. Eikä se pahaa ollut lainkaan, mango-voikastike oli suorastaan erinomaista. Eivätkä mojito, alkupaloiksi jaetut samosat, friteeratut mustekalarenkaat ja salaatti tai talon puolesta pyytämättä pöytään tuotu jauhoton suklaakakkukaan olleet yhtään hullumpia. Ennen kaikkea paikka, Nelson Mandelan lempinimen mukaan nimetty ja kuuleman mukaan hänen lempiruokiaan tarjoava Madiba, oli oikein viihtyisä afrikkalaishenkinen kuppila.


Piilotavoitteena matkallahan oli pitää kiinni lupauksista mennä käymään siskontyttären luona New Yorkissa, eikä jättää aikeita sanahelinäksi. Se tavoite toteutui nopeammin kuin luulinkaan, vierailin luonaan varmaan harvemmin, silloin kun hän asui Sörkässä.  Ja kun painoin oven kiinni Brooklynissa, minusta tuntui vähän samalta kuin lähtisin Kurvista kotiin bussilla. Ja hyvä niin. Hän on kotiutunut sinne, eikä matka ole este suhteiden ylläpitoon (lentokoneeseen ei vielä valitettavasti pääse HSL:n kortilla). 


Siispä - tavoite numero 8 on saavutettu.


PS. Täytynee laittaa jonkun tulevan vuoden tavoitteisiin syödä hummeria Massachusettsissa (ja opetella kirjottamaan ja lausumaan matkakohteen nimi).

PPS. Jos ruoasta vielä puhutaan, niin söin erittäin huonon ja hyvän hampurilaisen matkallani. Molemmissa oli periaatteessa samat ainekset, mutta jossain nimettömäksi jääneessä Manhattanin dinerissä sain kelvottoman homejuustohampurilaisen. Puolestaan 67 Burgerin nimikkoburgeri oli ihan parasta tavaraa. Harmi, ettei ollut aikaa syödä usempaa eri burgeria.

torstai 13. helmikuuta 2014

Paino putoaa pätkittäin

Viiskakkosta eli pätkäpaastoa on nyt takana reilut viisi viikkoa. Ehkä nyt osaan sanoa jo tästä jotain, vaikka tuntuukin, että en ole vielä kovin kokenut pätkäpaastotyöläinen. 

Idea lienee kaikille tuttu, eli kahtena päivänä viikosta syödään maks. 500 kaloria (miehet 600) ja muina päivinä normaalisti. Vastaan tässä vaikkapa yleisiimpiin ihmettelyihin, joita on tullut vastaan.

Miksi juuri 5:2?
Vaikutuin Michael Mosleyn dokumentista Syö, paastoa ja elä pidempään jo silloin, kun esitettiin ensimmäistä kertaa Suomen telkkarissa. Ennen kaikkea paaston tai pikemminkin kalorien rajoittamisen vaikutus verensokeriarvoihin ja kolesteroliin sekä vanhenemisen hidastumiseen jäivät mieleen ja kun oli aika tehdä painonpudotuspäätös, päätin kokeilla, kuinka pätkäpaastoilu sopisi minulle. Ja hyvin sopii. Koska hyvä ruoka ja herkuttelu ovat minulle tärkeitä, olisi todella vaikeaa luopua jostakin ruoasta tai yleisesti herkuista "ikuisesti". En myöskään ole kovin vahvaluonteinen seuraamaan jatkuvasti ruokavaliotani, joten selkeät päivät, jolloin saa ja ei saa syödä, sopivat minulle. Ai niin, ja tässä ruokavaliossa saa juoda kahvia, jota ilman en suostu olemaan.

Onko se vaikeaa?
Ei oikeastaan. Aluksi vaikeinta on rutiinien muuttaminen. Eli käsi hamuaa aamukahvilla olematonta leipäpalaa tai varsinkin töissä, jossa työpäivä rytmittyy ruokataukojen mukaan, oli vaikeaa muistaa ettei olekaan menossa lounaalle tai  välipalalle. Sosiaalisen elämän kalenteroiminen vaatii myös hieman harkintaa. Mutta nyt kun paastopäivistä on tullut jo itsestään rutiinia, ei paastoaminen oikeastaan ole vaikeaa. Kalorimääriä osaan arvioida aika hyvin, mutta olen käyttänyt apuna sekä Fineliä että kalorilaskuri.fi -palvelun ilmaisversiota, joka riittää hyvin pelkkien kaloreiden laskuun.

Eikö ole nälkä?
Yleensä ei, mutta joskus on. Suurimman osan ajasta en ole tuntenut varsinaista nälkää. Ruokahalua ja jotain tietyn ruoan himoja kyllä. Muutamana päivänä on ollut selkeästi nälkä
sekä henkisesti että fyysisesti ja yhtenä iltana oli vaikea mennä nukkumaan nälän tunteen takia. Vatsa kurisee ja ääntelee jatkuvasti, mutta se ei välttämättä tunnu nälän tunteena.

No sitten ei voi urheilla?
En harrasta kovin rankkaa urheilua, mutta olen kyllä käynyt paastopäivinä jumpassa (itse asiassa jumppapäiväni ovat sattumalta nyt juuri paastopäivinä), enkä ole huomannut jumpan tai siitä palautumisen olevan sen vaikeampaa kuin muilloin.

Mitä sä sitten syöt paastopäivänä?
Periaatteessa saa syödä mitä vaan, jos kaloriraja ei ylity. Mutta viisasta on syödä kevyitä pikkuaterioita. Olen syönyt paljon keitettyjä kananmunia ja raejuustoa (proteiini pitää nälkää), kasviskeittoja (tuntuvat ruokaisilta ja saa syödä suhteessa paljon, sillä kaloreita on vähän), jonkun verran kalaa ja kanaa. Salaatit eivät minulle jostain syystä kauhean hyvin nyt maistu. Johtuneeko talven viileydestä vai mistä. Mutta kevyet salaatit ja esim. wokatut kasvikset olisivat myös tosi hyviä paastopäivän ruokia.

Miltä se tuntuu?
Kuten sanoin, ei ole juurikaan nälkä. Mutta on kevyt olo. Jotenkin se, että vatsa on tyhjä paastopäivänä, tuntuu hyvältä. Mitään suurta valaistumista tai mielen kirkastumista en ole kokenut, mutta ehkä paastopäivänä on vähän virkeämpi olo. Välillä tulee mielitekoja, mutta niissä auttaa todella paljon tieto, että jo huomenna voin syödä vaikka sitä himoruokaa (usein seuraavana päivänä ei ole ollenkaan samat himot). Kerran en pystynyt paastoamaan, kun oli jotenkin niin suuri himo ylipäänsä syödä. Silloin annoin suosiolla periksi, ja pidin paaston seuraavana päivänä. Niin muuten paastopäivinä pissittää - ja paljon!

Tuleeko tulosta?
Tulee, mutta kohtuullisessa tahdissa. Minun painoni on pudonnut keskimäärin 400g viikossa. Varmaan jollain pikadieetillä saa nopeammin tuloksia, mutta uskon tämän olevan pysyvämpi ja terveellisempi tapa laihtua. Kolesterolia en ole mittauttanut, mutta verensokeri on ollut pitkälti samoissa kuin ennenkin. Tarvitaan varmasti pidempi aika, ennen kuin niissä voi havaita muutoksia.

Jos painonpudotus pysyy samalla tasolla, tavoitteeni on saavutettu jo kesällä. Silloin voin tarkistaa tavoitetilan uudelleen :-)

lauantai 1. helmikuuta 2014

Vapauden kaiho ja tilannekatsausta

Ensimmäinen kuukausi tavoitteiden metsästyksestä on takana ja on aika katsoa tilannetta.

Yhden suuren askeleen olen ottanut, vaikkei se olekaan itsessään tavoite, mutta tulee vaikuttamaan kaikkien tavoitteiden saavuttamiseen merkittävästi. Eli jään opintovapaalle tästä päivästä alkaen. Viime viikon olin jo poissa töistä talvilomalla ja tästä eteenpäin olen vuoden poissa töistä.

Alla tilannekatsausta per tavoite.


1. Kandin tutkinto

Opettaja tavattu, aihe valittu, vanhoja muistiinpanoja kaiveltu ja opintovapaa alkaa.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, esteet työlle on raivattu.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä olen noudattanut kolme viikkoa. Tuntuu edelleen sopivan minulle. Kirjoitan kokemuksistani tarkemmin vaikkapa kuukauden kokeilun jälkeen.

Etenee hyvin, mutta paino putoaa aika hidasta tahtia. Reilun kolmen viikon pudotus 1,41% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Tapasin ortopedin, joka oli sitä mieltä, ettei polvea kannata leikata, sillä nivelsiteiden kiristäminen voisi jopa lisätä kipua. Edelleen sain lääkkeitä ja painonpudotuskehoituksen sekä masentavan ennustuksen tekonivelestä kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Pah.

Taantuma ja ketutus.

5. Sokeriarvo

Tuntuu, että kotimittauksissa arvot heittelehtivät kovasti. Sain myös nenäpolyypin hoitoon kortisonia, joka nostaa verensokeria sekin. Täytynee odotella pidemmän ajanjakson trendiä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matkan varaaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Meille sopivaan matka-aikaan ei valmismatkaa löytynyt. Ainoa matkanjärjestäjä, jolla olisi ollut tarjolla matka, oli hurjan kallis ja kun soitin firmaan... öh... sanotaanko, ettei luottamussuhdetta myyjään syntynyt.  Etsin sitten venäläistä matkanjärjestäjää, sillä olin nähnyt Petroskoissa mainoksia matkoista. Googlailemalla päädyin petroskoilaiseen Karelika-matkatoimistoon, jolla oli aivan sama matkaohjelma kuin tällä suomalaisella - mutta puolet halvemmalla! Sain erittäin nopeaa ja ystävällistä palvelua ja vaikka heillä olivat jo ensi kesän matkat täynnä, he lupasivat perustaa meille oman ryhmän, jota täydentävät muilla matkustajilla, juuri toivomillamme matkustuspäivillä. Upeaa! 

Ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan, jota olen selaillut.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Lähdemme siskon kanssa 18. helmikuuta viikoksi New Yorkiin. Tämä tavoite taitaakin toteutua ekana.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Joimme Pernod-ryypyt opintovapaan kunniaksi. Kutsuimme ensimmäiset kaapintyhjennysvieraat ystävänpäiväksi.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen, mutta myös haikealla mielellä. Työstä irtautumiseen liittyy paljon luopumisen tuskaakin. Työn sisällöstä sekä rutiineista kuten mainioista lounaista, Kaffan huippukahveista ja ennen kaikkea työyhteisöstä. Pelkään mökkihöperöitymistä.

Etenee hyvin, mutta muutokset pelottavat.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa olen ostanut vain hammastahnan ja ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt.

Vaatteiden ostamisen osalta asia on tulkinnanvarainen. Ostin paidan eräänä pakkaspäivänä, kun huomasin lähteneeni töihin pelkällä aluspaidalla. Ja postimyynnistä ostin jo syksyllä himoitsemani takin, kun se nyt oli alennuksessa puolella hinnalla. Ja koska kämppämme on kylmähkö ja vietän jatkossa paljon aikaa sisällä, ostin myös lähiökuningatarmalliset collegehousut. Toisaalta laitoin myös vaatteita pois keräykseen. 

Mutta saan ostaa, jos olen laihtunut ja minähän olen!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Yksitoista kertaa yksitoista eli tilannekatsaus

Tänään on yhdestoista päivä yhdentoista tavoitteen kanssa elämistä. Lupailin hienoa taulukkoa tavoitteiden mittareista, etenemisestä jne., mutta se on vielä hieman keskentekoinen. Tässä kuitenkin lyhyet sanalliset selitykset siitä, kuinka ns. homma etenee tänään.

1. Kandin tutkinto

Olen selvittänyt opintojeni tilaa yliopistolta ja hyvältä näyttää. Ei tarvitse tehdä kuin tutkielma. Opintovapaahakemus on työn alla.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, vain siihen valmistavia asioita.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Otin alkupainon, johon painoa vertaan vasta loppiaisena. Olen noudattanut nyt viikon 5:2-pätkäpaastoa, joka tuntuu sopivan minulle oikein hyvin. Kävelylenkit kaverin kanssa aloitettu.

Etenee hyvin. Vajaan viikon pudotus 0,75% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Lääkekuuri loppui ja tunnustelen nyt polven kuntoa ilman lääkkeitä. Kipua on, eli lääkkeet eivät parantaneet.
Kävelylenkki selkeästi rasitti polvea. Menen maanantaina ortopedille saamaan jatko-ohjeita.


Taantuma lääkityksen loppumisen takia.

5. Sokeriarvo

Otin tässäkin alkulukemat paastosokerista loppiaisena. Minulla on käytössä äidiltä peritty verensokerimittari, johon en hurjasti luota, mutta kaipa se kelpaa seurantaan kotimittauksissa. Viralliset arvot  sitten mittautan muualla. Alkuarvo oli itse asiassa jo alle tavoitteen, mutta rimaa hipoen eli  5,9. Seuraava mittaus maanantaina.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Olen jutellut matkasta serkkuni kanssa ja hän nimesi minut matkanjärjestäjäksi. Katsoin 30 päivää Jäämerellä -ohjelman Solovetski-jakson ja ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan.

Etenee, mutta vasta perehtymällä aiheeseen.

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Sisko on innostunut lähtemään ja katselemme lentoja jo mahdollisesti helmikuulle.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Siippa joi lasillisen viskiä työsuorituksen valmistumisen kunniaksi.

Etenee liian hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut tyytyväisempi itseeni jo, koska sain tavoitteet listattua. Asiat ovat edennet mukavasti, vauhdikkaammin kuin luulin. Olen saanut paljon kannustusta ja tukea ja käynyt hurjan hyviä keskusteluja elämästä, onnesta, työstä, vapaudesta jne. Opintovapaan eteneminen luo suuria odotuksia.

Etenee hyvin.

Sääntöjä olen noudattanut. En ole ostanut kosmetiikkaa enkä vaatteita ja ruokavarastoja on tyhjennetty.
Huippusuorituksena paastopaivän linssikeitto, johon kaikki ainekset löytyivät kaapeista.



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Numerologiaa ja logiikkaa

Aluksi suuret kiitokset! Vaikka olen vasta kirjannut tavoitteet, niin olen jo saanut ainakin lenkki-, sieni-, matka- ja juomaseuraa, useampia polvenhoito-ohjeita ja kauhean paljon kannustusta sekä hieman rakentavaa kritiikkiä muun muassa numeroinnista. Kiitos kaikille.

Miksi julkaisin juuri yksitoista tavoitetta enkä kymmentä käskyä tai kahtatoista kehotusta?
No ihan sattumalta. Kirjoitin ne asiat, mitkä olivat vuoden vaihtuessa mielessäni ja niistä tuli 11. Niin ja onhan yhdestoista tavoite tavallaan muiden tavoitteiden summa - se suuri nirvana. Yksitoista on alkuluku, kuten numero-orientoituneemmat huomasivat. Eikös alkuluku sovi uuden alun symboliksi.

Ja niinhän siinä kävi, että sekoitin numerot, kun kirjoitin tavoitteita sikin sokin. Mutta nyt ovat uudelleen numeroidut ja ruotuun laitetut. Lupaan laittaa ne kauniisti vielä numerojärjestykseen ja taulukkoonkin.

Oli hilkulla, ettei mukaan tullut enemmänkin tavoitteita. Muun muassa Håkan Hellströmin näkeminen livenä olisi tosi jees, mutta annetaan sattuman ja yllätyksenkin tuoda wow-elämyksiä tälle vuodelle.

Ja piilotavoitteita on toki tavoitteiden takana ja rinnalla. Joitain nmiistä en vielä varmaan edes tunnista. Vaikeaa oli myös erottaa keinot tavoitteista. Aluksi listasin asioita tyyliin käyn sienessä tai järjestän aikaa opiskelulle, mutta nehän olivatkin vain keinoja saavuttaa tavoite. Ja tästä syystä myös kolme sääntöä kirjasin säännöiksi ei tavoitteiksi, koska niille ei ole selkeitä mittareita. 

Sääntöihin liittyen tuli muuten logiikkaongelma. En saa ostaa vaatteita, ellen ole laihtunut. Määrittelemättä jäi, millä aikavälillä laitumista mitataan, saako ostaa vaikka joka päivä, jos on edellispäivästä laihtunut ja vaikka olisi välillä lihonut. Ei ole helppoa. Ei muuten mutta yksi takki olisi puoleen hintaan ja olen kyllä vuoden alusta jo keventynyt.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Pieniä sieniä ja iso omena

Ei - en tavoittele wow-olotilaa natustelemalla madonlakkeja ja meneväni espoolaiseen ostoskeskukseen. Vaikka voisihan sekin elämys olla.

Sen sijaan asetan kaksi tavallaan ruokaan liittyvää tavoitetta, jotka eivät periaatteessa vaadi ponnisteluja - päinvastoin ovat varsin mukavia suorittaa, mutta ovat silti asioita, jotka niin helposti jäävät puheen tasolle.

Tavoite 9

Pidän kovasti sienistä. Pidän myös sienestämisestä. Silti en ole saanut käytyä sienessä kuin pari kertaa viime vuosien aikana ja saaliit näistä kerroista ovat köyhiä. Aina on pitänyt mennä, mutta on milloin mitäkin; ei autoa käytössä, muita menoja, krapula (pitää olla tarkkana sen viinan juonnin ajoituksessa ensi syksynä) tai mitä milloinkin. Enkä tunne sienipaikkoja pääkaupunkiseudulla, paitsi Sipoonkorven, jossa on sellainen ruuhka ja hulina, jotta on ihme ettei parkkipaikalla myydä makkaraa ja virolaisia kanttarellejä. Pohjois-Karjalasta tiedän jokusen paikan, mutta sinne ei varmaan tule enää sienestämään mentyä. Eli ensi syksynä on vaan mentävä - helevettiläinen - sillä tavoittena on olla
itse poimimia sieniä säilöttynä.
Niin - ja marjat saa puolestani poimia joku muu.

Tavoite 8

Sisarentyttäreni muutti toissapäivänä New Yorkiin. Sovittiin, että menen käymään ja ehkä veisin siskonkin mukanani. Voisin kenties olla kauemminkin. Niin usein tällaisetkin puheet jäävät toteuttamatta. Mutta kun listattuna tavoitteenani on syödä kovin kehuttua hummeria itse Mandelan mukaan nimetyssä naapuriravintolassaan ja tavoitteethan toteutetaan niin viimeisenä tässä esittelyssä kerron, että aion syödä Tristan Da Cunha Lobster Tail -annoksen ravintola Madibassa Brooklynissä.

Tässä kaikki tavoitteet. Laitan kaikki listaan ja yritän vielä kehittää mittarit sekä seurantamenetelmät. 

Sain pari päivää sitten sattumoisin saksalaiselta ystävältäni uudenvuodenviestin, jossa sanottiin, että onneen tavoittelevan tulisi asettaa vain yksi päämäärä. No mulla on yksitoista - saa nähdä kuinka käy.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Ruumiillista

Olen ollut miltei koko aikuisikäni ylipainoinen. Milloin enemmän, milloin vähemmän. Eikä se minua ole pahemmin haitannut. Olen kuitenkin ollut terve ja kyennyt tekemään kaiken, mitä olen halunnut. Kunnes tänä syksynä kun polveni sanoi poks. Ja jo hieman ennen sitä sokeriarvoni nousivat turhan korkeiksi. Kumpaankin vaivaan on tarjottu ratkaisuksi painon pudottamista. Otan tavoitteekseni kaikki kolme - polven, sokerit ja painon. Haluan nähdä mikä vaikutus asioilla on toisiinsa. Lisäksi yksi matkahaave tarvitsee terveitä jalkoja.

Tavoitteet 7 ja 4

Syyskuussa polveni meni rikki. Se on ollut heikko lenkki jo ennenkin. Pari kertaa lonksahtanut paikoiltaan ja kerran saanut soraa sisäänsä pyöräilykolarissa. Syyskuun alussa juoksin Hakaniemessä bussia kiinni ja yhtäkkiä huomasin, etten pysty juoksemaan, sillä polveen sattui niin perkuleesti. Muutaman kummallisen diagnoosin, kuten "se on nyt jostain ärtynyt" ja " sullahan on pihtipolvet, ei ihme, että noihin jotain tulee", jälkeen pääsin kunnollisen ortopedin puheille. Nyt on kolmen kuukauden lääkekuuri lopuillaan ja kohta nähdään, mihin se on riittänyt. 

Polven heikko kunto ketuttaa rankasti. Se rajoittaa elämää enemmän kuin voisi kuvitella. En voi harrastaa tanssilajeja, kävelen kuin mummo ja kaikenlaiset portaat ovat esteitä elämässä. Tänä vuonna on tarkoituksenamme mennä Kiinaan. Yksi vuoden tavoitteistani on kävellä Kiinan muurilla. Pakko tehdä jotain, jotta polvi olisi kunnossa.  
Ilman lääkkeitä, sillä polvilääkkeet nostavat verensokeria, tuota toista vitsaustani.

Tavoite 5

Sokeriarvoni ovat olleet jo jokusen vuoden riskirajoilla - ei pahasti, mutta kuitenkin. Ei siis välitöntä suurta hätää, mutta pitkällä aikavälillä on riski sairastua. Ja kuten pelotteleva työterveyslääkäri ystävällisesti kertoi, eläkeiän haaveet matkailusta ja mukavasta elämästä saa jättää, jos on infarkti päällä ja jalat amputoitu. Tavoitteenani on, että verensokerini on alle riskirajojen.

Tavoite 3 

Haluan siis nähdä, mikä vaikutus painolla on sekä polven kuntoon että sokeriarvoihin. Ja onko sillä merkitystä muuhun onnellisuuteeni. Sekä polvilääkäri että sokerivalistusta antanut terveyshoitaja suosittelivat viiden prosentin painonpudotusta. Otan tavoitteekseni kuitenkin enemmän, olkoon se 
kymmenen prosentin painonpudotus.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Juodaan viinaa

Kun kerroin uudenvuodenpäivänä Facebookissa, että yksi vuoden 2014 tavoitteistani on, että viinakaappi on tyhjä vuoden lopussa, luulivat varmaan monet sen olevan vitsi tai ilkeilevä vastaisku tipattomien julistajille. Pilke on silmäkulmassani toki, mutta olen myös tosissani.

Tavoite numero 10 

Viinakaappiimme on kertynyt kaikenlaista hyvää, mutta emme me niitä kahden kesken juo. Mielikuvissani on rauhallinen ilta, hyvä kirja molemmilla ja rouvalle sherryä, herralle viskiä lasillinen. Sitten keskustellaan kirjallisuuden inspiroimana henkevästi. Tällaista ei vaan tapahdu. Viinakaapin tyhjennykseen tarvitaan juhlia, ystäviä ja kestitystä.

Meidän tyypillinen lauantai-iltamme menee niin, että teemme hyvää ruokaa, juomme sen kanssa viiniä ja sitten istahdamme television lauantaiviihteen pariin syömään juustoja tai muuta pikkuherkkua, jonka ohessa menee pullo-pari punkkua. Tämä kaikki on ihanaa, enkä siitä ole luopumassa. Mutta kenties voisimme silloin tällöin olla sosiaalisempia. Aina puhumme siitä, kuinka pitäisi kutsua ne ja ne kylään, mutta sitten loppupelissä kyhjäämme kaksin.Tavoitteenani on siis että
viinakaappi on tyhjänä vuoden lopussa.

Siis tulkaa toverit, juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi niin!


lauantai 4. tammikuuta 2014

Säännöt ja pikkuisen valasasiaa

Kerrottakoon tässä välissä ne kolme sääntöä. Niiden kaikkien pohjalla on turhautuminen tavaran paljouteen ja omaan ostokäyttäytymiseen. Säännöt koskevat kosmetiikkaa, vaatteita ja ruokaa.

Sääntö numero 1 - kosmetiikka

Uutta kosmetiikkaa ei saa ostaa jos on olemassa jo vastaava tuote.  Vaikka olisi tarjouksessa. Ja vaikka ainahan sitä puhdistusmaitoa tarvitsee.

Sääntö numero 2 - vaatteet

Uusia vaatteita saa  ostaa vain jos olen laihtunut (tähän tavoitteeseen palataan myöhemmin). Laskin kerran alushousuni. Niitä oli 72 paria. Kyllä ne joksikin aikaa riittävät. Niin kuin muutkin vaatteet.

Sääntö numero 3 - ruoka

Ruokaa saa laittaa vain niin, että siinä käytetään jo jotain kaapissa, pakastimessa tai jääkaapissa olemassa olevaa raaka-ainetta. Tämä sääntö ei valitettavasti estä ostamasta taas jotain uutta goji-marjaa tai vastaavaa, maatilamatkojen löytöjä kuten poronhäntäossobuccosäilykettä tai etnokaupan koko linssivalikoimaa, mutta jospa ne entiset tulisivat edes käytettyä.

Tänään tein kaapintyhjennysruokien klassikon eli pitsaa. Ostin vain hiivan ja tomaattipyreen. Hyvä minä!
 


perjantai 3. tammikuuta 2014

Mikä minusta tulee isona?

Ammatinvalintaani kuvannee parhaiten sana ajopuuteoria. Olen mennyt sattuman mukana, toki joskus kiinnostuskin on ohjannut valintoja ainakin hieman. Kuitenkin olen kaikissa pidempiaikaisissa työpaikoissani päätynyt tekemään markkinoinnin ja viestinnän töitä. Viestinnän opiskelu olikin jo nuoruuden haaveissani ja muistelen vastanneeni joskus lukioaikoina kysyjälle, että haluaisin olla töissä mainostoimistossa. Kun kysyjä vastasi, että siihen pitää olla kauhean hyvä piirtämään, pelästyin omaa ajatustani ja keksin muita haaveita.

Opiskelin ensimmäiseksi ammatikseni käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa (laitos!) tekstiilialan artesaaniksi, vaikka jo silloin tiesin, ettei se tuskin olisi ammattini jo allergioitten takia. 

Sitten menin silloiseen viimeisiään vetelevään Neuvostoliittoon ilmaisen koulutuksen perässä ja kuvittelin opiskelevani vaatesuunnittelua. Sen haaveen vei perestroika ja maan yleinen hämminki, jossa ei enää tiedetty, minne ulkomaalaiset opiskelijat tulisi sijoittaa. Minulle tarjottiin ammattikoulupaikkaa Valko-Venäjällä. Yritin vielä toista väylää ja sain suositukset  silloiseen Leningradin yliopiston journalistiikan laitokselle, kun jostain syystä torakka-asuntolat tuntuivat yhtäkkiä riittävän ja tulin Suomeen. Kohtuullisen venäjän kielen oppineena ja jonkinlaisen rakkauden tarttuman idän ihmemaahan saaneena päätin mennä opiskelemaan venäjää Suomessa. Joensuun yliopistossa luin venäjän lisäksi muun muassa kirjallisuutta, itämerensuomalaisia kieliä ja kulttuurintutkimusta. Ei varsinainen uraputkiyhdistelmä, mutta olin kyllä niistä asioista aidosti kiinnostunut. Sitten aivan viime metreillä, kun jäljellä oli vain muutamia sivuaineopintoja ja gradu, menin tilapäisiin töihin edistämään lukkojen vientiä Venäjälle  - tilapäisyys kesti kuusi vuotta ja gradu jäi tekemättä. Kuitenkin eräänä kauniina kesänä kesäyliopistossa suoritin viestinnän appron. Tunsin, että tätä haluaisin lisää, mutta miten?

Meni vuosia, muutin Helsinkiin, mutta edelleen haaveilin opintojen loppuun suorittamisesta. Mutta sittenpä Hesarissa olikin ilmoitus verkkoviestinnän muuntokoulutuksesta, jossa kesken jääneet yliopisto-opinnot sai siirrettyä sivuaineiksi ja pääaineena voi opiskella viestintää. Opetus painoittui verkkoviestintään ja sehän minulle sopi enemmän kuin hyvin. Hain koulutukseen, mutta olin aivan varma, etten sinne pääse - varsinkin, kun pääsykokeissa piti sepittää jotain Descartesin suhteesta virtuaalitodellisuuteen.

Kuitenkin kesäkuun 19. päivä 2003 oli minulle suuren onnen päivä, sillä samana päivänä kun seurasin suurta vahingoniloa tuntien kepulaisen sisarenmieheni kanssa pikapääministeri Anneli Jäätteenmäen eroa ja allekirjoitin asuntolainan uudesta kodistamme, kävin myös siskon perheen tietokoneella vilkaisemassa pääsykokeiden tuloksia. 

Tavoitteet 1 ja 2

Mutta niinhän siinä kävi, että työlämä, Facebook, kymmenen tuntia bussissa istumista viikossa, yleinen laiskuus ja saamattomuus sekä viime vuosien suuret surut hävittivät innostuneisuuteni ja taas olin hukannut haaveeni gradua vaille (ja nyttemmin tutkintouudistuksen takia myös kandin tutkinto pitää suorittaa väliin). Loppuun saattamaton haave painaa hartioitani ja kulkee mukanani jonkinlaisena häpeänä itseäni kohtaan koko ajan.

Mutta onneksi ei ole vielä myöhäistä. Siksi tavoitteenani on tänä vuonna ensin valtiotieteiden 
kandin tutkinto ja heti perään
maisterin tutkinto.


torstai 2. tammikuuta 2014

Vienanmeren valaat

Tavoite 6


Joistakin paikoista muodostuu mielessä eksoottisia ja sadunhohtoisia. Minulle tällainen satumaa ovat Solovetskin saaret Vienanmeressä. Vietin jonkun verran aikaa 90-luvun alkupuolella Venäjän Karjalassa ja tutustuin Petroskoissa arkeologiin, joka oli tutkinut Vienanmeren aluetta. Hän kertoi Solovetskin luostarista, josta neuvostoaikana tuli kammottu vankila ja pakkotyöleiri sekä alueen arkeologisista löydöistä. Näissä oli muun muassa kuvattu ihmisiä valaan hahmossa. Hän oli silloinkin menossa kesäksi kaivauksille ja kertoi, että kesällä Solovetskin lähistölle kokoontuu  maitovalaita. Siitä lähtien olen halunnut nähdä maitovalaan Solovetskissä.

Välillä haave unohtui, kunnes viime kesänä olimme serkkuni Ekin kanssa etsimässä hänen sukunsa juuria Karjalassa ja kävimme myös Petroskoissa. Matkalla meillä oli tavoitteena uida mahdollisimman monissa vesissä, mutta kehnon sään vuoksi Äänisessä uimisesta ei tullut mitään. Siinä sitten sitä manaillessa vannoimme paluuta ensi kesänä. Eki oli jo hieman epäileväinen, mutta sitten jostain syystä sanoin, että ensi kesänä uidaan muuten Vienanmeressä. Eki innostui, sillä oli myös kuullut maitovalaista ja niiden erityislaatuisesta kyvystä kommunikoida. Ne esimerkiksi kertovat aina nimensä, eli jokaisella yksilöllä on oma äänimerkki, jolla se aloittaa ääntelyn.

Yle Areenasta voi kuunnella valastutkija Rauno Lauhakankaan kiehtovan  haastattelun, jossa hän kertoo lisää valaiden ääntelystä ja kokeista, joissa valaat vastasivat niille soitettuun musiikkiin http://arenan.yle.fi/radio/1578721  

Näyttääpä muuten Ville Haapasalokin vierrailleen Solovetskissa,  Jäämeri 30 päivää  -sarjan jakso tulee televizorista 8.1.


Eli tavoitteeni numero kuusi on nähdä valas.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Yksitoista tavoitetta ja kolme sääntöä vuodelle 2014

Asetin ennen vuoden vaihtumista itselleni yksitoista tavoitetta ja kolme sääntöä. Miksi? Siksi, että olin pettynyt joidenkin asioiden tilaan elämässäni, siksi että tunnen tarvitsevani muutosta ja siksi että tarvitsen onnistumisen tunteita ja elämyksiä. 

Pari viikkoa sitten istuin työpaikkani henkilöstötilaisuudessa kuuntelemassa yrityksen strategiapuheita ja kun tultiin kalvoon "yrityksen tavoitteet 2014", tajusin että tarvitsen tuollaisen kalvon itselleni. Mietin mitkä asiat minua estävät pidemmälä tähtäyksellä olemasta onnellinen tai edes tyytyväinen itseeni ja mitkä asiat voisivat tuoda sellaisia elämyksiä, joista voisin olla ainakin siinä hetkessä onnellinen. Lupauksia en halunnut tehdä, vaan tavoitteita. Vuoden kuluttua katsotaan, ovatko ne toteutuneet ja miten. 

Tässä blogissa aluksi esittelen tavoitteet ja niiden taustat ja pitkin vuotta seuraan niiden edistymistä. Kaikkia keinoja tavoitteiden saavuttamiseen ei vielä ole olemassa, joten niiden etsinnästä ja toimivuudesta kerron myös.

Blogin nimi tuli kirjaimellisesti hatusta. Kerroin tavoitteistani ennen vuodenvaihdetta  työkavereille, jotka ehdottivat blogin perustamista edistymisen seuraamiseksi. Kysyin, että mikä olisi hyvä blogin nimi ja toinen toveri näytti toisen pipoa, jossa luki tuotemerkki State of Wow. Vaikka kyseessä onkin tanskalaisen hattukauppiaan brändinimi, niin siitähän tässä on kysymys ja blogi sai nimensä.

Tavoite 11


Tavoitteita on yhteensä yksitoista, joista yhdestoista on the Tavoite, mihin muiden tavoitteiden saavuttamisen uskon johtavan. Tämä on myös tavoitteista vaikein saavuttaa sekä mitata. 

Joka ilta rakkaani toivottaa minulle neljä asiaa; nuku hyvin, näe kauniita unia, herää onnellisena ja muista, että rakastan sinua. Joskus aamuisin hän kysyy, että olenko onnellinen. Viime aikoina olen joskus epäröinyt vastauksessani. En tahtoisi epäröidä vaan  vastata aidon rehellisesti kyllä, kun aviomieheni kysyy olenko onnellinen.


Jotta tarinassa olisi clifhanger, muut kymmenen tavoitetta ja ne säännöt esittelen seuraavissa blogauksissani.