Yksitoista kertaa yksitoista eli tilannekatsaus

Tänään on yhdestoista päivä yhdentoista tavoitteen kanssa elämistä. Lupailin hienoa taulukkoa tavoitteiden mittareista, etenemisestä jne., mutta se on vielä hieman keskentekoinen. Tässä kuitenkin lyhyet sanalliset selitykset siitä, kuinka ns. homma etenee tänään.

1. Kandin tutkinto

Olen selvittänyt opintojeni tilaa yliopistolta ja hyvältä näyttää. Ei tarvitse tehdä kuin tutkielma. Opintovapaahakemus on työn alla.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, vain siihen valmistavia asioita.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Otin alkupainon, johon painoa vertaan vasta loppiaisena. Olen noudattanut nyt viikon 5:2-pätkäpaastoa, joka tuntuu sopivan minulle oikein hyvin. Kävelylenkit kaverin kanssa aloitettu.

Etenee hyvin. Vajaan viikon pudotus 0,75% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Lääkekuuri loppui ja tunnustelen nyt polven kuntoa ilman lääkkeitä. Kipua on, eli lääkkeet eivät parantaneet.
Kävelylenkki selkeästi rasitti polvea. Menen maanantaina ortopedille saamaan jatko-ohjeita.

Taantuma lääkityksen loppumisen takia.

5. Sokeriarvo

Otin tässäkin alkulukemat paastosokerista loppiaisena. Minulla on käytössä äidiltä peritty verensokerimittari, johon en hurjasti luota, mutta kaipa se kelpaa seurantaan kotimittauksissa. Viralliset arvot  sitten mittautan muualla. Alkuarvo oli itse asiassa jo alle tavoitteen, mutta rimaa hipoen eli  5,9. Seuraava mittaus maanantaina.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Olen jutellut matkasta serkkuni kanssa ja hän nimesi minut matkanjärjestäjäksi. Katsoin 30 päivää Jäämerellä -ohjelman Solovetski-jakson ja ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan.

Etenee, mutta vasta perehtymällä aiheeseen.

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Sisko on innostunut lähtemään ja katselemme lentoja jo mahdollisesti helmikuulle.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Siippa joi lasillisen viskiä työsuorituksen valmistumisen kunniaksi.

Etenee liian hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut tyytyväisempi itseeni jo, koska sain tavoitteet listattua. Asiat ovat edennet mukavasti, vauhdikkaammin kuin luulin. Olen saanut paljon kannustusta ja tukea ja käynyt hurjan hyviä keskusteluja elämästä, onnesta, työstä, vapaudesta jne. Opintovapaan eteneminen luo suuria odotuksia.

Etenee hyvin.

Sääntöjä olen noudattanut. En ole ostanut kosmetiikkaa enkä vaatteita ja ruokavarastoja on tyhjennetty.
Huippusuorituksena paastopaivän linssikeitto, johon kaikki ainekset löytyivät kaapeista.

Numerologiaa ja logiikkaa

Aluksi suuret kiitokset! Vaikka olen vasta kirjannut tavoitteet, niin olen jo saanut ainakin lenkki-, sieni-, matka- ja juomaseuraa, useampia polvenhoito-ohjeita ja kauhean paljon kannustusta sekä hieman rakentavaa kritiikkiä muun muassa numeroinnista. Kiitos kaikille.

Miksi julkaisin juuri yksitoista tavoitetta enkä kymmentä käskyä tai kahtatoista kehotusta?
No ihan sattumalta. Kirjoitin ne asiat, mitkä olivat vuoden vaihtuessa mielessäni ja niistä tuli 11. Niin ja onhan yhdestoista tavoite tavallaan muiden tavoitteiden summa - se suuri nirvana. Yksitoista on alkuluku, kuten numero-orientoituneemmat huomasivat. Eikös alkuluku sovi uuden alun symboliksi.

Ja niinhän siinä kävi, että sekoitin numerot, kun kirjoitin tavoitteita sikin sokin. Mutta nyt ovat uudelleen numeroidut ja ruotuun laitetut. Lupaan laittaa ne kauniisti vielä numerojärjestykseen ja taulukkoonkin.

Oli hilkulla, ettei mukaan tullut enemmänkin tavoitteita. Muun muassa Håkan Hellströmin näkeminen livenä olisi tosi jees, mutta annetaan sattuman ja yllätyksenkin tuoda wow-elämyksiä tälle vuodelle.

Ja piilotavoitteita on toki tavoitteiden takana ja rinnalla. Joitain nmiistä en vielä varmaan edes tunnista. Vaikeaa oli myös erottaa keinot tavoitteista. Aluksi listasin asioita tyyliin käyn sienessä tai järjestän aikaa opiskelulle, mutta nehän olivatkin vain keinoja saavuttaa tavoite. Ja tästä syystä myös kolme sääntöä kirjasin säännöiksi ei tavoitteiksi, koska niille ei ole selkeitä mittareita. 

Sääntöihin liittyen tuli muuten logiikkaongelma. En saa ostaa vaatteita, ellen ole laihtunut. Määrittelemättä jäi, millä aikavälillä laitumista mitataan, saako ostaa vaikka joka päivä, jos on edellispäivästä laihtunut ja vaikka olisi välillä lihonut. Ei ole helppoa. Ei muuten mutta yksi takki olisi puoleen hintaan ja olen kyllä vuoden alusta jo keventynyt.

Pieniä sieniä ja iso omena

Ei - en tavoittele wow-olotilaa natustelemalla madonlakkeja ja meneväni espoolaiseen ostoskeskukseen. Vaikka voisihan sekin elämys olla.

Sen sijaan asetan kaksi tavallaan ruokaan liittyvää tavoitetta, jotka eivät periaatteessa vaadi ponnisteluja - päinvastoin ovat varsin mukavia suorittaa, mutta ovat silti asioita, jotka niin helposti jäävät puheen tasolle.

Tavoite 9

Pidän kovasti sienistä. Pidän myös sienestämisestä. Silti en ole saanut käytyä sienessä kuin pari kertaa viime vuosien aikana ja saaliit näistä kerroista ovat köyhiä. Aina on pitänyt mennä, mutta on milloin mitäkin; ei autoa käytössä, muita menoja, krapula (pitää olla tarkkana sen viinan juonnin ajoituksessa ensi syksynä) tai mitä milloinkin. Enkä tunne sienipaikkoja pääkaupunkiseudulla, paitsi Sipoonkorven, jossa on sellainen ruuhka ja hulina, jotta on ihme ettei parkkipaikalla myydä makkaraa ja virolaisia kanttarellejä. Pohjois-Karjalasta tiedän jokusen paikan, mutta sinne ei varmaan tule enää sienestämään mentyä. Eli ensi syksynä on vaan mentävä - helevettiläinen - sillä tavoittena on olla

itse poimimia sieniä säilöttynä.

Niin - ja marjat saa puolestani poimia joku muu.

Tavoite 8

Sisarentyttäreni muutti toissapäivänä New Yorkiin. Sovittiin, että menen käymään ja ehkä veisin siskonkin mukanani. Voisin kenties olla kauemminkin. Niin usein tällaisetkin puheet jäävät toteuttamatta. Mutta kun listattuna tavoitteenani on syödä kovin kehuttua hummeria itse Mandelan mukaan nimetyssä naapuriravintolassaan ja tavoitteethan toteutetaan niin viimeisenä tässä esittelyssä kerron, että aion syödä Tristan Da Cunha Lobster Tail -annoksen ravintola Madibassa Brooklynissä.

Tässä kaikki tavoitteet. Laitan kaikki listaan ja yritän vielä kehittää mittarit sekä seurantamenetelmät. 

Sain pari päivää sitten sattumoisin saksalaiselta ystävältäni uudenvuodenviestin, jossa sanottiin, että onneen tavoittelevan tulisi asettaa vain yksi päämäärä. No mulla on yksitoista - saa nähdä kuinka käy.

Ruumiillista

Olen ollut miltei koko aikuisikäni ylipainoinen. Milloin enemmän, milloin vähemmän. Eikä se minua ole pahemmin haitannut. Olen kuitenkin ollut terve ja kyennyt tekemään kaiken, mitä olen halunnut. Kunnes tänä syksynä kun polveni sanoi poks. Ja jo hieman ennen sitä sokeriarvoni nousivat turhan korkeiksi. Kumpaankin vaivaan on tarjottu ratkaisuksi painon pudottamista. Otan tavoitteekseni kaikki kolme - polven, sokerit ja painon. Haluan nähdä mikä vaikutus asioilla on toisiinsa. Lisäksi yksi matkahaave tarvitsee terveitä jalkoja.

Tavoitteet 7 ja 4

Syyskuussa polveni meni rikki. Se on ollut heikko lenkki jo ennenkin. Pari kertaa lonksahtanut paikoiltaan ja kerran saanut soraa sisäänsä pyöräilykolarissa. Syyskuun alussa juoksin Hakaniemessä bussia kiinni ja yhtäkkiä huomasin, etten pysty juoksemaan, sillä polveen sattui niin perkuleesti. Muutaman kummallisen diagnoosin, kuten "se on nyt jostain ärtynyt" ja " sullahan on pihtipolvet, ei ihme, että noihin jotain tulee", jälkeen pääsin kunnollisen ortopedin puheille. Nyt on kolmen kuukauden lääkekuuri lopuillaan ja kohta nähdään, mihin se on riittänyt. 

Polven heikko kunto ketuttaa rankasti. Se rajoittaa elämää enemmän kuin voisi kuvitella. En voi harrastaa tanssilajeja, kävelen kuin mummo ja kaikenlaiset portaat ovat esteitä elämässä. Tänä vuonna on tarkoituksenamme mennä Kiinaan. Yksi vuoden tavoitteistani on kävellä Kiinan muurilla. Pakko tehdä jotain, jotta polvi olisi kunnossa.  
Ilman lääkkeitä, sillä polvilääkkeet nostavat verensokeria, tuota toista vitsaustani.

Tavoite 5

Sokeriarvoni ovat olleet jo jokusen vuoden riskirajoilla - ei pahasti, mutta kuitenkin. Ei siis välitöntä suurta hätää, mutta pitkällä aikavälillä on riski sairastua. Ja kuten pelotteleva työterveyslääkäri ystävällisesti kertoi, eläkeiän haaveet matkailusta ja mukavasta elämästä saa jättää, jos on infarkti päällä ja jalat amputoitu. Tavoitteenani on, että verensokerini on alle riskirajojen.

Tavoite 3 

Haluan siis nähdä, mikä vaikutus painolla on sekä polven kuntoon että sokeriarvoihin. Ja onko sillä merkitystä muuhun onnellisuuteeni. Sekä polvilääkäri että sokerivalistusta antanut terveyshoitaja suosittelivat viiden prosentin painonpudotusta. Otan tavoitteekseni kuitenkin enemmän, olkoon se 

kymmenen prosentin painonpudotus.

Juodaan viinaa

Kun kerroin uudenvuodenpäivänä Facebookissa, että yksi vuoden 2014 tavoitteistani on, että viinakaappi on tyhjä vuoden lopussa, luulivat varmaan monet sen olevan vitsi tai ilkeilevä vastaisku tipattomien julistajille. Pilke on silmäkulmassani toki, mutta olen myös tosissani.

Tavoite numero 10 

Viinakaappiimme on kertynyt kaikenlaista hyvää, mutta emme me niitä kahden kesken juo. Mielikuvissani on rauhallinen ilta, hyvä kirja molemmilla ja rouvalle sherryä, herralle viskiä lasillinen. Sitten keskustellaan kirjallisuuden inspiroimana henkevästi. Tällaista ei vaan tapahdu. Viinakaapin tyhjennykseen tarvitaan juhlia, ystäviä ja kestitystä.

Meidän tyypillinen lauantai-iltamme menee niin, että teemme hyvää ruokaa, juomme sen kanssa viiniä ja sitten istahdamme television lauantaiviihteen pariin syömään juustoja tai muuta pikkuherkkua, jonka ohessa menee pullo-pari punkkua. Tämä kaikki on ihanaa, enkä siitä ole luopumassa. Mutta kenties voisimme silloin tällöin olla sosiaalisempia. Aina puhumme siitä, kuinka pitäisi kutsua ne ja ne kylään, mutta sitten loppupelissä kyhjäämme kaksin.Tavoitteenani on siis että viinakaappi on tyhjänä vuoden lopussa.

Siis tulkaa toverit, juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi niin!

Säännöt ja pikkuisen valasasiaa

Kerrottakoon tässä välissä ne kolme sääntöä. Niiden kaikkien pohjalla on turhautuminen tavaran paljouteen ja omaan ostokäyttäytymiseen. Säännöt koskevat kosmetiikkaa, vaatteita ja ruokaa.

Sääntö numero 1 - kosmetiikka

Uutta kosmetiikkaa ei saa ostaa jos on olemassa jo vastaava tuote.  Vaikka olisi tarjouksessa. Ja vaikka ainahan sitä puhdistusmaitoa tarvitsee.

Sääntö numero 2 - vaatteet

Uusia vaatteita saa  ostaa vain jos olen laihtunut (tähän tavoitteeseen palataan myöhemmin). Laskin kerran alushousuni. Niitä oli 72 paria. Kyllä ne joksikin aikaa riittävät. Niin kuin muutkin vaatteet.

Sääntö numero 3 - ruoka

Ruokaa saa laittaa vain niin, että siinä käytetään jo jotain kaapissa, pakastimessa tai jääkaapissa olemassa olevaa raaka-ainetta. Tämä sääntö ei valitettavasti estä ostamasta taas jotain uutta goji-marjaa tai vastaavaa, maatilamatkojen löytöjä kuten poronhäntäossobuccosäilykettä tai etnokaupan koko linssivalikoimaa, mutta jospa ne entiset tulisivat edes käytettyä.

Tänään tein kaapintyhjennysruokien klassikon eli pitsaa. Ostin vain hiivan ja tomaattipyreen. Hyvä minä!
 

Mikä minusta tulee isona?

Ammatinvalintaani kuvannee parhaiten sana ajopuuteoria. Olen mennyt sattuman mukana, toki joskus kiinnostuskin on ohjannut valintoja ainakin hieman. Kuitenkin olen kaikissa pidempiaikaisissa työpaikoissani päätynyt tekemään markkinoinnin ja viestinnän töitä. Viestinnän opiskelu olikin jo nuoruuden haaveissani ja muistelen vastanneeni joskus lukioaikoina kysyjälle, että haluaisin olla töissä mainostoimistossa. Kun kysyjä vastasi, että siihen pitää olla kauhean hyvä piirtämään, pelästyin omaa ajatustani ja keksin muita haaveita.

Opiskelin ensimmäiseksi ammatikseni käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa (laitos!) tekstiilialan artesaaniksi, vaikka jo silloin tiesin, ettei se tuskin olisi ammattini jo allergioitten takia. 

Sitten menin silloiseen viimeisiään vetelevään Neuvostoliittoon ilmaisen koulutuksen perässä ja kuvittelin opiskelevani vaatesuunnittelua. Sen haaveen vei perestroika ja maan yleinen hämminki, jossa ei enää tiedetty, minne ulkomaalaiset opiskelijat tulisi sijoittaa. Minulle tarjottiin ammattikoulupaikkaa Valko-Venäjällä. Yritin vielä toista väylää ja sain suositukset  silloiseen Leningradin yliopiston journalistiikan laitokselle, kun jostain syystä torakka-asuntolat tuntuivat yhtäkkiä riittävän ja tulin Suomeen. Kohtuullisen venäjän kielen oppineena ja jonkinlaisen rakkauden tarttuman idän ihmemaahan saaneena päätin mennä opiskelemaan venäjää Suomessa. Joensuun yliopistossa luin venäjän lisäksi muun muassa kirjallisuutta, itämerensuomalaisia kieliä ja kulttuurintutkimusta. Ei varsinainen uraputkiyhdistelmä, mutta olin kyllä niistä asioista aidosti kiinnostunut. Sitten aivan viime metreillä, kun jäljellä oli vain muutamia sivuaineopintoja ja gradu, menin tilapäisiin töihin edistämään lukkojen vientiä Venäjälle  - tilapäisyys kesti kuusi vuotta ja gradu jäi tekemättä. Kuitenkin eräänä kauniina kesänä kesäyliopistossa suoritin viestinnän appron. Tunsin, että tätä haluaisin lisää, mutta miten?

Meni vuosia, muutin Helsinkiin, mutta edelleen haaveilin opintojen loppuun suorittamisesta. Mutta sittenpä Hesarissa olikin ilmoitus verkkoviestinnän muuntokoulutuksesta, jossa kesken jääneet yliopisto-opinnot sai siirrettyä sivuaineiksi ja pääaineena voi opiskella viestintää. Opetus painoittui verkkoviestintään ja sehän minulle sopi enemmän kuin hyvin. Hain koulutukseen, mutta olin aivan varma, etten sinne pääse - varsinkin, kun pääsykokeissa piti sepittää jotain Descartesin suhteesta virtuaalitodellisuuteen.

Kuitenkin kesäkuun 19. päivä 2003 oli minulle suuren onnen päivä, sillä samana päivänä kun seurasin suurta vahingoniloa tuntien kepulaisen sisarenmieheni kanssa pikapääministeri Anneli Jäätteenmäen eroa ja allekirjoitin asuntolainan uudesta kodistamme, kävin myös siskon perheen tietokoneella vilkaisemassa pääsykokeiden tuloksia. 

Tavoitteet 1 ja 2

Mutta niinhän siinä kävi, että työlämä, Facebook, kymmenen tuntia bussissa istumista viikossa, yleinen laiskuus ja saamattomuus sekä viime vuosien suuret surut hävittivät innostuneisuuteni ja taas olin hukannut haaveeni gradua vaille (ja nyttemmin tutkintouudistuksen takia myös kandin tutkinto pitää suorittaa väliin). Loppuun saattamaton haave painaa hartioitani ja kulkee mukanani jonkinlaisena häpeänä itseäni kohtaan koko ajan.

Mutta onneksi ei ole vielä myöhäistä. Siksi tavoitteenani on tänä vuonna ensin valtiotieteiden 

kandin tutkinto ja heti perään

maisterin tutkinto.

Vienanmeren valaat

Tavoite 6

Joistakin paikoista muodostuu mielessä eksoottisia ja sadunhohtoisia. Minulle tällainen satumaa ovat Solovetskin saaret Vienanmeressä. Vietin jonkun verran aikaa 90-luvun alkupuolella Venäjän Karjalassa ja tutustuin Petroskoissa arkeologiin, joka oli tutkinut Vienanmeren aluetta. Hän kertoi Solovetskin luostarista, josta neuvostoaikana tuli kammottu vankila ja pakkotyöleiri sekä alueen arkeologisista löydöistä. Näissä oli muun muassa kuvattu ihmisiä valaan hahmossa. Hän oli silloinkin menossa kesäksi kaivauksille ja kertoi, että kesällä Solovetskin lähistölle kokoontuu  maitovalaita. Siitä lähtien olen halunnut nähdä maitovalaan Solovetskissä.

Välillä haave unohtui, kunnes viime kesänä olimme serkkuni Ekin kanssa etsimässä hänen sukunsa juuria Karjalassa ja kävimme myös Petroskoissa. Matkalla meillä oli tavoitteena uida mahdollisimman monissa vesissä, mutta kehnon sään vuoksi Äänisessä uimisesta ei tullut mitään. Siinä sitten sitä manaillessa vannoimme paluuta ensi kesänä. Eki oli jo hieman epäileväinen, mutta sitten jostain syystä sanoin, että ensi kesänä uidaan muuten Vienanmeressä. Eki innostui, sillä oli myös kuullut maitovalaista ja niiden erityislaatuisesta kyvystä kommunikoida. Ne esimerkiksi kertovat aina nimensä, eli jokaisella yksilöllä on oma äänimerkki, jolla se aloittaa ääntelyn.

Yle Areenasta voi kuunnella valastutkija Rauno Lauhakankaan kiehtovan  haastattelun, jossa hän kertoo lisää valaiden ääntelystä ja kokeista, joissa valaat vastasivat niille soitettuun musiikkiin http://arenan.yle.fi/radio/1578721  

Näyttääpä muuten Ville Haapasalokin vierrailleen Solovetskissa,  Jäämeri 30 päivää  -sarjan jakso tulee televizorista 8.1.

Eli tavoitteeni numero kuusi on nähdä valas.

Yksitoista tavoitetta ja kolme sääntöä vuodelle 2014

Asetin ennen vuoden vaihtumista itselleni yksitoista tavoitetta ja kolme sääntöä. Miksi? Siksi, että olin pettynyt joidenkin asioiden tilaan elämässäni, siksi että tunnen tarvitsevani muutosta ja siksi että tarvitsen onnistumisen tunteita ja elämyksiä. 

Pari viikkoa sitten istuin työpaikkani henkilöstötilaisuudessa kuuntelemassa yrityksen strategiapuheita ja kun tultiin kalvoon "yrityksen tavoitteet 2014", tajusin että tarvitsen tuollaisen kalvon itselleni. Mietin mitkä asiat minua estävät pidemmälä tähtäyksellä olemasta onnellinen tai edes tyytyväinen itseeni ja mitkä asiat voisivat tuoda sellaisia elämyksiä, joista voisin olla ainakin siinä hetkessä onnellinen. Lupauksia en halunnut tehdä, vaan tavoitteita. Vuoden kuluttua katsotaan, ovatko ne toteutuneet ja miten. 

Tässä blogissa aluksi esittelen tavoitteet ja niiden taustat ja pitkin vuotta seuraan niiden edistymistä. Kaikkia keinoja tavoitteiden saavuttamiseen ei vielä ole olemassa, joten niiden etsinnästä ja toimivuudesta kerron myös.

Blogin nimi tuli kirjaimellisesti hatusta. Kerroin tavoitteistani ennen vuodenvaihdetta  työkavereille, jotka ehdottivat blogin perustamista edistymisen seuraamiseksi. Kysyin, että mikä olisi hyvä blogin nimi ja toinen toveri näytti toisen pipoa, jossa luki tuotemerkki State of Wow. Vaikka kyseessä onkin tanskalaisen hattukauppiaan brändinimi, niin siitähän tässä on kysymys ja blogi sai nimensä.

Tavoite 11

Tavoitteita on yhteensä yksitoista, joista yhdestoista on the Tavoite, mihin muiden tavoitteiden saavuttamisen uskon johtavan. Tämä on myös tavoitteista vaikein saavuttaa sekä mitata. 

Joka ilta rakkaani toivottaa minulle neljä asiaa; nuku hyvin, näe kauniita unia, herää onnellisena ja muista, että rakastan sinua. Joskus aamuisin hän kysyy, että olenko onnellinen. Viime aikoina olen joskus epäröinyt vastauksessani. En tahtoisi epäröidä vaan  vastata aidon rehellisesti kyllä, kun aviomieheni kysyy olenko onnellinen.


Jotta tarinassa olisi clifhanger, muut kymmenen tavoitetta ja ne säännöt esittelen seuraavissa blogauksissani.