sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015



Helmikuu meni vauhdilla ja toi monta muutosta mukanaan. Suurimpana tietenkin uusi työ ja sitä kautta uusi päivärytmi ja rutiinit. Tämän nyt kuluvan maaliskuun olen jotenkin saanut ahdettua niin täyteen sekä työtä että vapaa-ajan rientoja, että todennäköisesti kuukahdan naama edellä pashaan pääsiäispöydässä. Nyt kirjoitan tätä blogahdusta kummallisena välisunnuntaina, jona ei tarvitse poistua kotoa, mutta kaikenlaisia rästi- ja läksyhommia on tällekin päivälle ihan tarpeeksi.

Tavoitetsekki pidettiin jo 8.3. Yritän muistaa, mitä siinä raportoin helmikuusta. Ainakin sen muistan, että virallisella valvojalla oli hieno paita.


1. Kadotetun ystävän löytäminen ja tapaaminen
Menestys! Ystävänpäivän postikortti toimi ja ystävä ottikin yhteyttä Facessa. Kesälle suunnittelemme tapaamista!

2. Löytää uusi liikuntalaji
Ei aikaa - ei kokeiluja - ei edistystä.

3. Saada tanssi takaisin
Ei toimenpiteitä, eikä edistymistä.

4. Tuntea työn iloa
Uudessa työssä on ollut ylläreitä niin positiivisesti kuin negatiivisestikin (no missäpä uudessa ei olisi). Pääpiirteittäin olen kyllä tuntenut iloa. Uudistamistyötä on mukava tehdä ja olen saanut paljon vastuuta ja valtaa tehdä suunnitella ja toteuttaa asioita.  Plussan puolella.

5. Järjestää mahtibileet
Ei varsinaista edistystä, joitain juhlapaikkoja olen katsastanut ja mielikuvituksessa kyllä jo juhlia järjestänyt.

6. Vapaaehtoistyön tai muun "aktivismin" aloittaminen 
Tavoitteeksi laitetun yksi työpäivä (7,5h) kuukaudessa olen ylittänyt reippaasti.  Olin Amnestyn peruskoulutuksessa ja olen toiminut myös Venäjä-ryhmässä mm lukupiirin järjestämisessä. Olen myös saanut konkretiaa aikaiseksi. Viimeisenä työpäivänä entisessä työssäni järjestin vanhojen läppäreiden, reppujen ym. toimistotarvikkeiden lahjoittamisen Gambiaan.

7. Laittaa ruokareseptit arkistoihin
Ei toimenpiteitä, ei edistystä. Mielessäni olen pyöritellyt minulle heitettyä ideaa blogimuotoisesta reseptiarkistosta.

8. Tehdä spagaatti
Edelleen harjoittelen uimahallissa, vedessä. Siellä menee jo aika lähelle. Maan päällä en vielä uskalla edes kokeilla.

9. Oppia syömään raakaa kalaa
Olen saanut raa'alta kalavalmeltajaltani erittäin taiten ja huolella valmistellun 12 askeleen koulutusohjelman. Mutta en ole vielä ehtinyt ottaa askelia. Sushissa söin vähän lohta, mutta ei oikein tuntunut miltään. Tampereella Marusakissa maistoin pehmennettyä lohta granaattiomenansiementen kera. Se oli hyvää, mutta ei lohen takia.

Vanhoista tavoitteista tälle vuodelle siirtyivät:

Painonpudotus

Jumittaa


VTM-tutkinto 
Jumittaa.

Ja kaiken päämääränä on edelleen olla onnellinen. Kyllä voin sanoa olevani. Elämässä on nyt mukavalla tavalla virtaa!


Tavoitteiden tarkastusvirasto, eli TAVIS hyväksyi helmikuun merkinnällä lähes hyvä eli hieman paransin tammikuusta. Erityiskunniamaininnan tammenlehvien kera sai raaka kalavalmentaja ansiokkaasta valmennusohjelmastaan.