Suuri muuri

Tunnustan, että minulla oli Kiinaan kohdistuvia ennakkokäsityksiä ja -luuloja. Ajattelin ettei kiinalainen kulttuuri ole minun makuuni, ruokakin on jokseenkin tylsää ja maine ihmisoikeuksien polkemisen sekä muiden poliittisten kummallisuuksien takia ei houkuttele. No olen valmis kuitenkin tutustumaan maahan kuin maahan ja kulttuuriin kuin kulttuuriin ja kapeahan käsitykseni kuulopuheiden ja median välittämänä tietenkin on. Kun siippani halusi lähteä Kiinaan keräämään taustamateriaalia kirjaansa varten, lähdin mukaan mielelläni.

Olisikin aika kamalaa, jos ymmärryksensä jostain maasta tai kulttuurista joutuisi perustamaan vain siihen, mitä muut kertovat tai vaikkapa vain yhden aistin varaan. Kiina jos joku tarjosi ärsykkeitä kaikille aisteille ja koettavaa ähkyyn saakka.

Ennakkoluuloni osoittaituivat oikeiksi siinä, että Kiinassa on todellakin paljon väkeä ja melua. Joka paikassa porukkaa on paljon, eivätkä kiinalaiset ole kovin hiljaisia.Tässäkään ei tietenkään ole yhtä yhtäläistä ihmistyyppiä. Kiinalaisiakin on moneen lähtöön. Mutta julkinen keskustelu huutamalla ei ole mitenkään harvinaista Kiinassa. (Shanghaissa illastimme paikallisten scifi-harrastajien kutsumina ja siinä seurueessa mukana ollut amerikkalainen taas tuntui räikeän kovaääniseltä ja kovasti  itsekehuiselta.)

Toinen hämmentävä ilmiö on ihmisten julkea hämmästely meitä ulkomaalaisia isoneniä kohtaan. Ilmeisesti juhlapyhien takia suurkaupunkeihin oli matkannut maalaisia, jotka eivät olleet ennen näin rumia ihmisiä nähneet. Meitä tuijotettiin häpeilemättä, osoitettiin sormella ja rohkeimmat ottivat valokuvia meistä tai itsestään meidän seurassa. Jossain Kiinan syrjäkylässä nytten varmaan esitellään naapureille kuvia kummallisista olennoista.

Sain myös niellä ennakkoluulojani - konkreettisestikin. Kiina ei todellakaan ole yksi yhtenäinen kulttuuri. Kävimme neljässä kaupungissa; Peking, Xi'an, Guilin ja Shanghai sekä yövyimme yhden yön maalla, vuoristossa Longjin riisiviljelmillä. Kaikissa kaupungeissa oli aivan erilaista ja erot maaseudun ja kaupunkien välillä ovat huimat. Mahtaileva, mutta kalsea Peking ja kaoottinen, mutta vapaamielinen Shanghai ovat kuin yö ja päivä. Samoin maalaiskylän vaatimaton elämä (näimme mm. sian teurastuksen katukiveyksellä) ja pilvenpiirtäjien ylellisyydet (joimme shampanjaa loistohotellin baarissa) ovat kaukana toisistaan. Mitä ruokaan tulee, kiinalainen keittiö on muutakin kuin hapanimelää possua ja riisiä. Sitäkin saimme, ja paljon muuta. Paikalliset erot ovat jälleen suuret. Dumplingit olivat odotetusti hyviä, mutta parasta mielestäni oli yunnanilainen ruoka. Ensimmäisellä kerralla sitä syödessäni en tunnistanut juuri mitään, mitä suuhuni laitoin, mutta kaikki maistui hyvältä. Toisella kerralla tilasin itse, ja tiesin mitä söin, ja edelleen maistui superhyvältä. Saakohan yunnanilaista ruokaa mistään Suomessa?

 Niin se muuri

Muurille kiipesimme matkan toisena päivänä. Kaikki ei ollut yhtä auvoa, sillä ilmeisesti jetlagista johtuen jo ylös kiivetessä tunsin huippausta ja hätäpäissä ostettu sadeviitta keräsi kuumassa, mutta kosteassa ilmanalassa kaiken hien sisäänsä. Niinpä muurilla seisoi märkä ja heikkopäinen turisti. Muurin portaat olivat todella jyrkät ja polvikin reagoi rasitukseen. Kävelin vain minimimäärän ja jäin odottelemaan kauemmaksi valokuvaamaan mennyttä siippaani. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen aloin huolestua, kun ei miestä näy. Hätäännyin, mutta aivan turhaan, sillä hän oli mennyt jostain toista reittiä alas tapaamispaikalle ja istui kahvilassa. Paniikki, väsymys ja jalan kipeytyminen joka tapauksessa saivat oman laskeutumiseni muuria ja rinnettä alas melkoiseksi tuskien taipaleeksi. Jalka oireili vielä illalla ja seuraavana päivänäkin. Onneksi pääsin kiinalaiseen jalkahierontaan, jossa sovellettiin perinteistä tui na -menetelmää. Hierojat hieroivat kyllä koko kropan, mutta keskittyivät jalkoihin. Pelkäsin, että polvi ei kestä heidän aika rajujakin menetelmiään (varsinkin kun samassa huoneessa nivelrikkoinen turistirouva huusi kivusta), mutta hieronta teki suoranaisen ihmeen ja kävelin hierontasalongista pois kuin toisilla jalolla. Kävelyasentokin oli muuttunut - kävelin kuin ennen polvivammaa. Ihme juttu! Onneksi pääsin hierontaan, sillä matkan aikana jouduin vielä kiipeämään vuorilla ja muutenkin tuntui, että Kiina on täynnä portaita. Täytyy etsiä kiinalainen hieronta kotimaastakin. Netti näyttää onneksi, että tarjontaa on jopa ihan kotinurkilla.

Todistettavasti tavoite numero 7 saavutettu.

Kuuden kuukauden kuulumiset

Puoli vuotta (ja viisitoista päivää) on tavoitteiden kanssa elämistä takana. On siis syytä istahtaa puolimatkan krouviin ja miettiä tilannetta.

Pitkän aikaa keväällä tuntui, ettei mikään etene, mutta kaipa sitä suvantovaiheitakin tarvitaan. Olen myös sitä mieltä, että tarvitsin lepoa ja irtiottoa ennen uusien asioiden tekemistä. Siksi kevät meni matkaillessa, maailmaa ja omaa päätä sekä elämää ihmetellessä.

Mutta tavoitteiden tilaan.

1. Kandin tutkinto

Tämä kyllä hävettää. En saanut jätettyä kanditutkielmaa ennen yliopiston kesälomia. Palataan asiaan elokuussa!

Etenee, mutta jumittaa just nyt.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Paino on nyt pudonnut sen kriittisen viiden prosentin verran! Juuri sopivasti puolessa vuodessa puolet tavoitteesta mennyt. Ja jotkut ovat jopa huomanneet ulkonäössäkin muutosta.

Etenee, juuri sopivaa tahtia. Kuuden kuukauden ja viikon pudotus 5,07% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Polvi oli ennen Vienan meren matkaa melko hyvässä kunnossa, mutta siellä epätasaisilla kävelyn rasitus ja lopulta kaatuminen toivat kyllä takapakkia. Pikku hiljaa siitäkin toivutaan.
Huomaan nyt selvästi painon vaikutuksen polveen, sillä jos kannan vaikkapa muutaman kilon kauppakassia, polvi oikuttelee heti.

Etenee, mutta vaikea arvioida todellista kuntoa.

5. Sokeriarvo

Arvot heittelevät ja olen saanut parilla mittauskerralla todella hyvät lukemat, mutta myös entisenlaisia. Menen piakkoin viralliseen labrakokeeseen. Sieltä sitten luotettavampaa tietoa

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Tavoite saavutettu.

7. Kävellä Kiinan muurilla

Syyskuussa matkaan, viisumihakemukset kohta virelle.

Etenee, polvi saisi tervehtyä vieläkin enemmän.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Tavoite saavutettu.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Olemme saaneet vain muutaman pullon tyhjennettyä. MUTTA Venäjältä tuli tuotua pari votkaa ja nastoikkaa. Ja saksalaisilta kavereilta sain pullon Warholderia. Saiskohan siitä geeteetä?

Takapakkia! Auttakaa!

11. Olen onnellinen

Njoo, mutta nyt on tullut myös "tekemisen" tarve. Silloin kun ei ole aktiivisesti esim. reissussa, niin kaipaisin enemmän tapahtumia ja ihmisiä. Niin - kenties työpaikan sosiaalista elämää ja säännönmukaisuuttakin. Toisaalta en kaipaa aamuherätyksiä.

Yksi yksittäinen hetki pitää mainita. Kun olimme matkalla Vienaan, yövyimme koko klaanin voimin veljeni luona. Siinä maatessani vieraspatjalla, lähellä synnyinkotiani, rakkaani ja sukuani ympärilläni ja odotettu matka vielä edessä päin - olin hetken todella syvästi onnellinen.

Etenee hyvin, opiskelun hidas eteneminen vähän ahdistaa, mutta vain vähän.

Sääntöjä olen noudattanut vallan hyvin. Joensuusta jouduin ostamaan ripsivärin, vaikka 
niitäkin on useita, sillä olin unohtanut ripsarin kotiin. Kumma kyllä kosmetiikkahyllyt tyhjenevät tosi hitaasti. Tuotteet ovat vallan riittoisia.

Vaatteita olen ostanut joitakin, mutta enimmäkseen kirpparilta. Uuden uimapuvun jouduin ostamaan vesijumppaan,  sillä entinen alkoi olla liian iso. Mutta olen myös heittänyt pois vaatteita, eli katsoisin olevani tässä suhteessa tasapainossa.

Kuulin valaan laulavan

Pari vuosikymmentä sitten reissasin paljon Venäjän Karjalassa, tein matkanjohtajan töitä opiskelujen ohessa ja olin myös jonkin aikaa Sortavalassa vähintäänkin epämääräisessä ravintolaprojektissa töissä. Yhden kesän toimin oppaana Karjalasta Suomeen päin tuleville turisteille. Silloin tutustuin muutamiin petroskoilaisiin turisteihin paremmin ja pidin yhteyttä kanssaan jonkin aikaa. Yhden perheen autoin löytämään Suomen sukulaisensa ja kiitollisena siitä he kutsuivat minut kyläilemään Petroskoihin pidemmäksi aikaa. Samalla reissulla vietin aikaa Karjalan valtion kotiseutumuseon tutkijan, arkeologi Mihail Dankovin kanssa. Kävimme muun muassa Soutjärven vepsäläiskylissä ja muutenkin hän katsoi tehtäväkseen valistaa minua Karjalan arkeologisista ihmeistä. Häneltä kuulin ensi kertaa Uikujärven ihmeellisistä kalliopiirroksista, joissa on valaiden kuvia ja että Solovetskin luostarisaaren luona voi noita valaita nähdä omin silmin. Dankov oli palavasieluinen tarinoija ja en ottanut kaikkea kertomaansa ihan todesta, Pietari Suuri muka vei laivoja maateitse Jäämereltä Ääniselle ja valaita Karjalassa muka! Mutta maitovalaat jäivät kaivelemaan mielen sopukoihin.

Viime kesänä jälleen Petroskoissa ollessani tulivat Solovetskin saari ja sen valaat puheeksi matkaseuralaiseni eli serkkuni Ekin kanssa. Eki tiesikin maitovalaista enemmän ja oli kiinnostunut niiden erityislaatuisita kommunikaatiokyvyistä. Siltä istumalta päätimme, että valaiden luo on päästävä. Talvella Eki oli yhteydessä maitovalaiden tutkijaan Rauno Lauhakankaaseen ja lähetti meille kuultavaksi Lauhakankaan haastattalun, joka on vieläkin Yle Areenassa kuultavissa. Viimeistään nyt alkoi kiinnostus todella herätä. Maitovalaathan osaavat "puhua" ja tutkia ympäristöään ultraäänellä! http://arenan.yle.fi/radio/1578721

Mukaan saimme innostutettua muitakin ja lopulta meitä oli kahdeksan hengen retkikunta, joista seitsemän meidän perhettä ja sukua. Ensin ajattelimme mennä autoilla Värtsilän kautta Karjalaan ja kierrellä matkalla karjalaiskyliä. Mutta koska Venäjän teitä on mukavampi katsella votkapullon kuin ratin takaa, ryhdyin etsimään valmismatkaa. Niitä olikin yllättävän runsaasti tarjolla ja lopulta päädyimme petroskoilaisen Karelikan matkaan. Helpolla valaat eivät silti antautuneet katseltaviksi. Ensin oli matkattava pomppuisia teitä Vienan Kemiin, sieltä sitten laivalla Solovetskiin (matkalla jo laivasta tein ensimmäisen valashavainnon!) ja sieltä sitten ensin to-del-la jys-kyt-tä-vä pikkubussikyyti polun alkuun. Polkua ja pitkospuita jatkoimme viitisen kilometriä (arviot vaihtelivat 4,5-6 välillä) ja loppumatka vielä mentiin merenpohjaa, jossa vettä oli vuoroveden jäljiltä noin nilkkoihin saakka. Minulla ei ollut kumisaappaita mukana, ja Solovetskin taloustavarakaupassa oli vain 39 numeroa naisille tarjolla. Niinpä ostin torilta feikkicrocsit, joilla taivalsin merenpohjaosuuden. Onneksi vesi oli suht lämmintä, mutta epäonneksi sain rakot crocsikkeiden remmin kiinnityskohdasta molempiin jalkoihin.

Kun vielä vammoihin lisätään yleinen väsymys vaelluksesta sekä paarman- ja hyttysenpuremat, en tosiaankaan olisi tarvinnut kaatua tulomatkalla pitkospuiden ja kaatuneen kuusen jättämään väliin. Sinne kuintenkin lankesin ja loppumatka metsästä pois oli yhtä tuskaa. Todisteena on vieläkin pisto kyljessä ja tämä mojova mustelma.

Mutta maitovalaat olivat kaiken tämän vaivan arvoisia. Uskomatonta on miten läheltä niitä pääsi katsomaan ja kuulemaan. Parvi (ehkä kymmenisen) valaita oli aivan Beluzhin niemen päässä leikkimässä (siltä se näytti) ja kuulemma hieromassa itseään hiekkapohjaan. Alla olevassa kuvassa näkyy kuinka lähellä ne olivat. Siinä me istuimme rannan kivillä ja muutaman metrin päässä valaat polskivat. Uskomatonta. Kävimme seuraavana päivänä vielä toisella retkellä veneellä katsomassa samaa paikkaa, joskin kauempaa. Silloinkin näimme hyvin maitovalaita myös hieman kauempana rannasta.

Mielestäni vielä näkemistä hienompaa oli kuulla valaiden ääniä. En ole vielä kovin hyvä valaankielessä, mutta keskustelu vaikutti vilkkaalta. Kuuntele vaikka itse siippani äänittämältä videolta !

http://youtu.be/PFDuFk2CUUE

Voidaan siis todeta, että tavoite numero 6 on saavutettu ja komeasti!

Pikaiset päivitykset

Hurjaa vauhtia aika menee. En ole kertonut etenemisestäni mitään kuukauteen ja tilannekatsausta en ole päivittänyt kahteen kuukauteen. Mutta tässä tätä tulee. Viime ajat ovat olleet kovasti matkojen ja muun seuraelämän värittämiä. Vielä pyörähdän Barcelonassa ja sitten pitäisi alkaa rauhallisempi jakso.

1. Kandin tutkinto

Tutkimussuunitelma tehty ja hyvksytty. Vanhojen tekstieni kaivelua ja kirjallisuuden lukemista tehty.

Etenee, vaikkakaan ei mitattavaa tulosta.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä on takana miltei kolme kuukautta. Viimeisen kuukauden aikana paino on sahannut ylös-alas ja tuntui, että onko tämä nyt tässä. Toisaalta kuukausi on ollut muuten epäsäännöllistä elämää, vaikka viiskakkosta olenkin noudattanut. Mutta kuitenkin nyt taas tuntuu, että alkaa päästä ruotuun.

Etenee, mutta keikkuen. Hieman vajaan kolmen kuukauden viikon pudotus 2,82% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Polvi on ollut kohtuullisessa kunnossa. Normaalielämässä se ei kipuile, portaat ja epätasaiset pinnat eivät kuitenkaan vielä mene kuten tervejalkaisella ja turvonnut polvi on edelleen. Sanoisin, että tervehtymään päin. Lääkkeitä syön kuitenkin ja tavoitteeni olisi päästä niistä eroon.

Etenee, mutta vaikea arvioida todellista kuntoa.

5. Sokeriarvo

Arvot heittelevät, mutta ovat ehkä hivenen alentuneet. Ehkä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matka varattu, ennakkomaksu maksettu.  Meitä lähtee yhteensä kahdeksan hengen seurue, mikä on todella mukavaa.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle.

Etenee, polvi saisi tervehtyä enemmän.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Tavoite saavutettu.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Ensimmäiset (ja toistaiseksi ainoat) kaapintyhjennysvieraat kävivät ja tyhjensimme grappapullon jämät ja miltei yhden likööripullon jämät. Paljon jäi juomatta.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen. Töistä poissa oleminen on ollut helpompaa henkisesti kuin kuvittelinkaan. En ole suinkaan mökkihöperöitynyt, vaan olen viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin aikoihin. Siipan kanssa samassa päivästä toiseen oleminen toimii myös, kun kummallakin on myös omat menonsa.

Etenee hyvin, tavoitteiden hidas eteneminen vähän ahdistaa, mutta vain vähän.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa ostin New Yorkin matkalta vain tarvittavat (vitamineja ja naamarasvaa) ja kylppärin hyllyt ovat mielestäni väljentyneet selvästi. Ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt. Tosin runsaan sosiaalisen elämän takia olemme syöneet todella paljon ulkona, ja siksi kaapit ovat tyhjenneet hitaasti.

Vaatteita ostin New Yorkista, ehkä vähän liikaakin. Mutta nyt kun talvivaatteita voi jo pakata pois aktiivikäytöstä, laitoin samalla menemään vanhoja. Vaatekaapissa tekisi mieli pitää kunnon tyhjennys, mutta jotenkin kummalla perverssillä tavalla minun pitää käyttää niitä rumimpia ja kuluneimpia rytkyjä kotona työskennellessäni.

Who comes to New York to eat lobster?

"Who comes to New York to eat lobster?" kiekaisi kiertoajeluopas, joka oli närkästynyt Harlemin legendaarisen Apollo-teatterin viereen avatusta hummeriravintolasta. Hänen mielestään Massachusettsin hummerit ovat paljon parempia. No voivat olla, mutta minun tavoitteeni oli syödä hummeriannos nimen omaan New Yorkissa, tarkemmin sanottuna ravintola Madibassa, Brooklynissä. Toinenkin downeri tuli ilmi, sillä annoksen kehuja oli alun perin tarkoittanut eri annosta, eli jättikatkarapuja sahrami-piripiri-valkoviinikastikkeessa. Mutta kun olin kerta blogissa sen julistanut, niin hummeria söin. Eikä se pahaa ollut lainkaan, mango-voikastike oli suorastaan erinomaista. Eivätkä mojito, alkupaloiksi jaetut samosat, friteeratut mustekalarenkaat ja salaatti tai talon puolesta pyytämättä pöytään tuotu jauhoton suklaakakkukaan olleet yhtään hullumpia. Ennen kaikkea paikka, Nelson Mandelan lempinimen mukaan nimetty ja kuuleman mukaan hänen lempiruokiaan tarjoava Madiba, oli oikein viihtyisä afrikkalaishenkinen kuppila.

Piilotavoitteena matkallahan oli pitää kiinni lupauksista mennä käymään siskontyttären luona New Yorkissa, eikä jättää aikeita sanahelinäksi. Se tavoite toteutui nopeammin kuin luulinkaan, vierailin luonaan varmaan harvemmin, silloin kun hän asui Sörkässä.  Ja kun painoin oven kiinni Brooklynissa, minusta tuntui vähän samalta kuin lähtisin Kurvista kotiin bussilla. Ja hyvä niin. Hän on kotiutunut sinne, eikä matka ole este suhteiden ylläpitoon (lentokoneeseen ei vielä valitettavasti pääse HSL:n kortilla). 

Siispä - tavoite numero 8 on saavutettu.

PS. Täytynee laittaa jonkun tulevan vuoden tavoitteisiin syödä hummeria Massachusettsissa (ja opetella kirjottamaan ja lausumaan matkakohteen nimi).

PPS. Jos ruoasta vielä puhutaan, niin söin erittäin huonon ja hyvän hampurilaisen matkallani. Molemmissa oli periaatteessa samat ainekset, mutta jossain nimettömäksi jääneessä Manhattanin dinerissä sain kelvottoman homejuustohampurilaisen. Puolestaan 67 Burgerin nimikkoburgeri oli ihan parasta tavaraa. Harmi, ettei ollut aikaa syödä usempaa eri burgeria.

Paino putoaa pätkittäin

Viiskakkosta eli pätkäpaastoa on nyt takana reilut viisi viikkoa. Ehkä nyt osaan sanoa jo tästä jotain, vaikka tuntuukin, että en ole vielä kovin kokenut pätkäpaastotyöläinen. 

Idea lienee kaikille tuttu, eli kahtena päivänä viikosta syödään maks. 500 kaloria (miehet 600) ja muina päivinä normaalisti. Vastaan tässä vaikkapa yleisiimpiin ihmettelyihin, joita on tullut vastaan.

Miksi juuri 5:2?
Vaikutuin Michael Mosleyn dokumentista Syö, paastoa ja elä pidempään jo silloin, kun esitettiin ensimmäistä kertaa Suomen telkkarissa. Ennen kaikkea paaston tai pikemminkin kalorien rajoittamisen vaikutus verensokeriarvoihin ja kolesteroliin sekä vanhenemisen hidastumiseen jäivät mieleen ja kun oli aika tehdä painonpudotuspäätös, päätin kokeilla, kuinka pätkäpaastoilu sopisi minulle. Ja hyvin sopii. Koska hyvä ruoka ja herkuttelu ovat minulle tärkeitä, olisi todella vaikeaa luopua jostakin ruoasta tai yleisesti herkuista "ikuisesti". En myöskään ole kovin vahvaluonteinen seuraamaan jatkuvasti ruokavaliotani, joten selkeät päivät, jolloin saa ja ei saa syödä, sopivat minulle. Ai niin, ja tässä ruokavaliossa saa juoda kahvia, jota ilman en suostu olemaan.

Onko se vaikeaa?
Ei oikeastaan. Aluksi vaikeinta on rutiinien muuttaminen. Eli käsi hamuaa aamukahvilla olematonta leipäpalaa tai varsinkin töissä, jossa työpäivä rytmittyy ruokataukojen mukaan, oli vaikeaa muistaa ettei olekaan menossa lounaalle tai  välipalalle. Sosiaalisen elämän kalenteroiminen vaatii myös hieman harkintaa. Mutta nyt kun paastopäivistä on tullut jo itsestään rutiinia, ei paastoaminen oikeastaan ole vaikeaa. Kalorimääriä osaan arvioida aika hyvin, mutta olen käyttänyt apuna sekä Fineliä että kalorilaskuri.fi -palvelun ilmaisversiota, joka riittää hyvin pelkkien kaloreiden laskuun.

Eikö ole nälkä?
Yleensä ei, mutta joskus on. Suurimman osan ajasta en ole tuntenut varsinaista nälkää. Ruokahalua ja jotain tietyn ruoan himoja kyllä. Muutamana päivänä on ollut selkeästi nälkä
sekä henkisesti että fyysisesti ja yhtenä iltana oli vaikea mennä nukkumaan nälän tunteen takia. Vatsa kurisee ja ääntelee jatkuvasti, mutta se ei välttämättä tunnu nälän tunteena.

No sitten ei voi urheilla?
En harrasta kovin rankkaa urheilua, mutta olen kyllä käynyt paastopäivinä jumpassa (itse asiassa jumppapäiväni ovat sattumalta nyt juuri paastopäivinä), enkä ole huomannut jumpan tai siitä palautumisen olevan sen vaikeampaa kuin muilloin.

Mitä sä sitten syöt paastopäivänä?
Periaatteessa saa syödä mitä vaan, jos kaloriraja ei ylity. Mutta viisasta on syödä kevyitä pikkuaterioita. Olen syönyt paljon keitettyjä kananmunia ja raejuustoa (proteiini pitää nälkää), kasviskeittoja (tuntuvat ruokaisilta ja saa syödä suhteessa paljon, sillä kaloreita on vähän), jonkun verran kalaa ja kanaa. Salaatit eivät minulle jostain syystä kauhean hyvin nyt maistu. Johtuneeko talven viileydestä vai mistä. Mutta kevyet salaatit ja esim. wokatut kasvikset olisivat myös tosi hyviä paastopäivän ruokia.

Miltä se tuntuu?
Kuten sanoin, ei ole juurikaan nälkä. Mutta on kevyt olo. Jotenkin se, että vatsa on tyhjä paastopäivänä, tuntuu hyvältä. Mitään suurta valaistumista tai mielen kirkastumista en ole kokenut, mutta ehkä paastopäivänä on vähän virkeämpi olo. Välillä tulee mielitekoja, mutta niissä auttaa todella paljon tieto, että jo huomenna voin syödä vaikka sitä himoruokaa (usein seuraavana päivänä ei ole ollenkaan samat himot). Kerran en pystynyt paastoamaan, kun oli jotenkin niin suuri himo ylipäänsä syödä. Silloin annoin suosiolla periksi, ja pidin paaston seuraavana päivänä. Niin muuten paastopäivinä pissittää - ja paljon!

Tuleeko tulosta?
Tulee, mutta kohtuullisessa tahdissa. Minun painoni on pudonnut keskimäärin 400g viikossa. Varmaan jollain pikadieetillä saa nopeammin tuloksia, mutta uskon tämän olevan pysyvämpi ja terveellisempi tapa laihtua. Kolesterolia en ole mittauttanut, mutta verensokeri on ollut pitkälti samoissa kuin ennenkin. Tarvitaan varmasti pidempi aika, ennen kuin niissä voi havaita muutoksia.

Jos painonpudotus pysyy samalla tasolla, tavoitteeni on saavutettu jo kesällä. Silloin voin tarkistaa tavoitetilan uudelleen :-)

Vapauden kaiho ja tilannekatsausta

Ensimmäinen kuukausi tavoitteiden metsästyksestä on takana ja on aika katsoa tilannetta.

Yhden suuren askeleen olen ottanut, vaikkei se olekaan itsessään tavoite, mutta tulee vaikuttamaan kaikkien tavoitteiden saavuttamiseen merkittävästi. Eli jään opintovapaalle tästä päivästä alkaen. Viime viikon olin jo poissa töistä talvilomalla ja tästä eteenpäin olen vuoden poissa töistä.

Alla tilannekatsausta per tavoite.

1. Kandin tutkinto

Opettaja tavattu, aihe valittu, vanhoja muistiinpanoja kaiveltu ja opintovapaa alkaa.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, esteet työlle on raivattu.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä olen noudattanut kolme viikkoa. Tuntuu edelleen sopivan minulle. Kirjoitan kokemuksistani tarkemmin vaikkapa kuukauden kokeilun jälkeen.

Etenee hyvin, mutta paino putoaa aika hidasta tahtia. Reilun kolmen viikon pudotus 1,41% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Tapasin ortopedin, joka oli sitä mieltä, ettei polvea kannata leikata, sillä nivelsiteiden kiristäminen voisi jopa lisätä kipua. Edelleen sain lääkkeitä ja painonpudotuskehoituksen sekä masentavan ennustuksen tekonivelestä kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Pah.

Taantuma ja ketutus.

5. Sokeriarvo

Tuntuu, että kotimittauksissa arvot heittelehtivät kovasti. Sain myös nenäpolyypin hoitoon kortisonia, joka nostaa verensokeria sekin. Täytynee odotella pidemmän ajanjakson trendiä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matkan varaaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Meille sopivaan matka-aikaan ei valmismatkaa löytynyt. Ainoa matkanjärjestäjä, jolla olisi ollut tarjolla matka, oli hurjan kallis ja kun soitin firmaan... öh... sanotaanko, ettei luottamussuhdetta myyjään syntynyt.  Etsin sitten venäläistä matkanjärjestäjää, sillä olin nähnyt Petroskoissa mainoksia matkoista. Googlailemalla päädyin petroskoilaiseen Karelika-matkatoimistoon, jolla oli aivan sama matkaohjelma kuin tällä suomalaisella - mutta puolet halvemmalla! Sain erittäin nopeaa ja ystävällistä palvelua ja vaikka heillä olivat jo ensi kesän matkat täynnä, he lupasivat perustaa meille oman ryhmän, jota täydentävät muilla matkustajilla, juuri toivomillamme matkustuspäivillä. Upeaa! 

Ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan, jota olen selaillut.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Lähdemme siskon kanssa 18. helmikuuta viikoksi New Yorkiin. Tämä tavoite taitaakin toteutua ekana.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Joimme Pernod-ryypyt opintovapaan kunniaksi. Kutsuimme ensimmäiset kaapintyhjennysvieraat ystävänpäiväksi.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen, mutta myös haikealla mielellä. Työstä irtautumiseen liittyy paljon luopumisen tuskaakin. Työn sisällöstä sekä rutiineista kuten mainioista lounaista, Kaffan huippukahveista ja ennen kaikkea työyhteisöstä. Pelkään mökkihöperöitymistä.

Etenee hyvin, mutta muutokset pelottavat.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa olen ostanut vain hammastahnan ja ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt.

Vaatteiden ostamisen osalta asia on tulkinnanvarainen. Ostin paidan eräänä pakkaspäivänä, kun huomasin lähteneeni töihin pelkällä aluspaidalla. Ja postimyynnistä ostin jo syksyllä himoitsemani takin, kun se nyt oli alennuksessa puolella hinnalla. Ja koska kämppämme on kylmähkö ja vietän jatkossa paljon aikaa sisällä, ostin myös lähiökuningatarmalliset collegehousut. Toisaalta laitoin myös vaatteita pois keräykseen. 

Mutta saan ostaa, jos olen laihtunut ja minähän olen!