keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pikaiset päivitykset

Hurjaa vauhtia aika menee. En ole kertonut etenemisestäni mitään kuukauteen ja tilannekatsausta en ole päivittänyt kahteen kuukauteen. Mutta tässä tätä tulee. Viime ajat ovat olleet kovasti matkojen ja muun seuraelämän värittämiä. Vielä pyörähdän Barcelonassa ja sitten pitäisi alkaa rauhallisempi jakso.

1. Kandin tutkinto

Tutkimussuunitelma tehty ja hyvksytty. Vanhojen tekstieni kaivelua ja kirjallisuuden lukemista tehty.

Etenee, vaikkakaan ei mitattavaa tulosta.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä on takana miltei kolme kuukautta. Viimeisen kuukauden aikana paino on sahannut ylös-alas ja tuntui, että onko tämä nyt tässä. Toisaalta kuukausi on ollut muuten epäsäännöllistä elämää, vaikka viiskakkosta olenkin noudattanut. Mutta kuitenkin nyt taas tuntuu, että alkaa päästä ruotuun.

Etenee, mutta keikkuen. Hieman vajaan kolmen kuukauden viikon pudotus 2,82% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Polvi on ollut kohtuullisessa kunnossa. Normaalielämässä se ei kipuile, portaat ja epätasaiset pinnat eivät kuitenkaan vielä mene kuten tervejalkaisella ja turvonnut polvi on edelleen. Sanoisin, että tervehtymään päin. Lääkkeitä syön kuitenkin ja tavoitteeni olisi päästä niistä eroon.

Etenee, mutta vaikea arvioida todellista kuntoa.

5. Sokeriarvo

Arvot heittelevät, mutta ovat ehkä hivenen alentuneet. Ehkä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matka varattu, ennakkomaksu maksettu.  Meitä lähtee yhteensä kahdeksan hengen seurue, mikä on todella mukavaa.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle.

Etenee, polvi saisi tervehtyä enemmän.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Tavoite saavutettu.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Ensimmäiset (ja toistaiseksi ainoat) kaapintyhjennysvieraat kävivät ja tyhjensimme grappapullon jämät ja miltei yhden likööripullon jämät. Paljon jäi juomatta.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen. Töistä poissa oleminen on ollut helpompaa henkisesti kuin kuvittelinkaan. En ole suinkaan mökkihöperöitynyt, vaan olen viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin aikoihin. Siipan kanssa samassa päivästä toiseen oleminen toimii myös, kun kummallakin on myös omat menonsa.

Etenee hyvin, tavoitteiden hidas eteneminen vähän ahdistaa, mutta vain vähän.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa ostin New Yorkin matkalta vain tarvittavat (vitamineja ja naamarasvaa) ja kylppärin hyllyt ovat mielestäni väljentyneet selvästi. Ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt. Tosin runsaan sosiaalisen elämän takia olemme syöneet todella paljon ulkona, ja siksi kaapit ovat tyhjenneet hitaasti.

Vaatteita ostin New Yorkista, ehkä vähän liikaakin. Mutta nyt kun talvivaatteita voi jo pakata pois aktiivikäytöstä, laitoin samalla menemään vanhoja. Vaatekaapissa tekisi mieli pitää kunnon tyhjennys, mutta jotenkin kummalla perverssillä tavalla minun pitää käyttää niitä rumimpia ja kuluneimpia rytkyjä kotona työskennellessäni.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Who comes to New York to eat lobster?


"Who comes to New York to eat lobster?" kiekaisi kiertoajeluopas, joka oli närkästynyt Harlemin legendaarisen Apollo-teatterin viereen avatusta hummeriravintolasta. Hänen mielestään Massachusettsin hummerit ovat paljon parempia. No voivat olla, mutta minun tavoitteeni oli syödä hummeriannos nimen omaan New Yorkissa, tarkemmin sanottuna ravintola Madibassa, Brooklynissä. Toinenkin downeri tuli ilmi, sillä annoksen kehuja oli alun perin tarkoittanut eri annosta, eli jättikatkarapuja sahrami-piripiri-valkoviinikastikkeessa. Mutta kun olin kerta blogissa sen julistanut, niin hummeria söin. Eikä se pahaa ollut lainkaan, mango-voikastike oli suorastaan erinomaista. Eivätkä mojito, alkupaloiksi jaetut samosat, friteeratut mustekalarenkaat ja salaatti tai talon puolesta pyytämättä pöytään tuotu jauhoton suklaakakkukaan olleet yhtään hullumpia. Ennen kaikkea paikka, Nelson Mandelan lempinimen mukaan nimetty ja kuuleman mukaan hänen lempiruokiaan tarjoava Madiba, oli oikein viihtyisä afrikkalaishenkinen kuppila.


Piilotavoitteena matkallahan oli pitää kiinni lupauksista mennä käymään siskontyttären luona New Yorkissa, eikä jättää aikeita sanahelinäksi. Se tavoite toteutui nopeammin kuin luulinkaan, vierailin luonaan varmaan harvemmin, silloin kun hän asui Sörkässä.  Ja kun painoin oven kiinni Brooklynissa, minusta tuntui vähän samalta kuin lähtisin Kurvista kotiin bussilla. Ja hyvä niin. Hän on kotiutunut sinne, eikä matka ole este suhteiden ylläpitoon (lentokoneeseen ei vielä valitettavasti pääse HSL:n kortilla). 


Siispä - tavoite numero 8 on saavutettu.


PS. Täytynee laittaa jonkun tulevan vuoden tavoitteisiin syödä hummeria Massachusettsissa (ja opetella kirjottamaan ja lausumaan matkakohteen nimi).

PPS. Jos ruoasta vielä puhutaan, niin söin erittäin huonon ja hyvän hampurilaisen matkallani. Molemmissa oli periaatteessa samat ainekset, mutta jossain nimettömäksi jääneessä Manhattanin dinerissä sain kelvottoman homejuustohampurilaisen. Puolestaan 67 Burgerin nimikkoburgeri oli ihan parasta tavaraa. Harmi, ettei ollut aikaa syödä usempaa eri burgeria.

torstai 13. helmikuuta 2014

Paino putoaa pätkittäin

Viiskakkosta eli pätkäpaastoa on nyt takana reilut viisi viikkoa. Ehkä nyt osaan sanoa jo tästä jotain, vaikka tuntuukin, että en ole vielä kovin kokenut pätkäpaastotyöläinen. 

Idea lienee kaikille tuttu, eli kahtena päivänä viikosta syödään maks. 500 kaloria (miehet 600) ja muina päivinä normaalisti. Vastaan tässä vaikkapa yleisiimpiin ihmettelyihin, joita on tullut vastaan.

Miksi juuri 5:2?
Vaikutuin Michael Mosleyn dokumentista Syö, paastoa ja elä pidempään jo silloin, kun esitettiin ensimmäistä kertaa Suomen telkkarissa. Ennen kaikkea paaston tai pikemminkin kalorien rajoittamisen vaikutus verensokeriarvoihin ja kolesteroliin sekä vanhenemisen hidastumiseen jäivät mieleen ja kun oli aika tehdä painonpudotuspäätös, päätin kokeilla, kuinka pätkäpaastoilu sopisi minulle. Ja hyvin sopii. Koska hyvä ruoka ja herkuttelu ovat minulle tärkeitä, olisi todella vaikeaa luopua jostakin ruoasta tai yleisesti herkuista "ikuisesti". En myöskään ole kovin vahvaluonteinen seuraamaan jatkuvasti ruokavaliotani, joten selkeät päivät, jolloin saa ja ei saa syödä, sopivat minulle. Ai niin, ja tässä ruokavaliossa saa juoda kahvia, jota ilman en suostu olemaan.

Onko se vaikeaa?
Ei oikeastaan. Aluksi vaikeinta on rutiinien muuttaminen. Eli käsi hamuaa aamukahvilla olematonta leipäpalaa tai varsinkin töissä, jossa työpäivä rytmittyy ruokataukojen mukaan, oli vaikeaa muistaa ettei olekaan menossa lounaalle tai  välipalalle. Sosiaalisen elämän kalenteroiminen vaatii myös hieman harkintaa. Mutta nyt kun paastopäivistä on tullut jo itsestään rutiinia, ei paastoaminen oikeastaan ole vaikeaa. Kalorimääriä osaan arvioida aika hyvin, mutta olen käyttänyt apuna sekä Fineliä että kalorilaskuri.fi -palvelun ilmaisversiota, joka riittää hyvin pelkkien kaloreiden laskuun.

Eikö ole nälkä?
Yleensä ei, mutta joskus on. Suurimman osan ajasta en ole tuntenut varsinaista nälkää. Ruokahalua ja jotain tietyn ruoan himoja kyllä. Muutamana päivänä on ollut selkeästi nälkä
sekä henkisesti että fyysisesti ja yhtenä iltana oli vaikea mennä nukkumaan nälän tunteen takia. Vatsa kurisee ja ääntelee jatkuvasti, mutta se ei välttämättä tunnu nälän tunteena.

No sitten ei voi urheilla?
En harrasta kovin rankkaa urheilua, mutta olen kyllä käynyt paastopäivinä jumpassa (itse asiassa jumppapäiväni ovat sattumalta nyt juuri paastopäivinä), enkä ole huomannut jumpan tai siitä palautumisen olevan sen vaikeampaa kuin muilloin.

Mitä sä sitten syöt paastopäivänä?
Periaatteessa saa syödä mitä vaan, jos kaloriraja ei ylity. Mutta viisasta on syödä kevyitä pikkuaterioita. Olen syönyt paljon keitettyjä kananmunia ja raejuustoa (proteiini pitää nälkää), kasviskeittoja (tuntuvat ruokaisilta ja saa syödä suhteessa paljon, sillä kaloreita on vähän), jonkun verran kalaa ja kanaa. Salaatit eivät minulle jostain syystä kauhean hyvin nyt maistu. Johtuneeko talven viileydestä vai mistä. Mutta kevyet salaatit ja esim. wokatut kasvikset olisivat myös tosi hyviä paastopäivän ruokia.

Miltä se tuntuu?
Kuten sanoin, ei ole juurikaan nälkä. Mutta on kevyt olo. Jotenkin se, että vatsa on tyhjä paastopäivänä, tuntuu hyvältä. Mitään suurta valaistumista tai mielen kirkastumista en ole kokenut, mutta ehkä paastopäivänä on vähän virkeämpi olo. Välillä tulee mielitekoja, mutta niissä auttaa todella paljon tieto, että jo huomenna voin syödä vaikka sitä himoruokaa (usein seuraavana päivänä ei ole ollenkaan samat himot). Kerran en pystynyt paastoamaan, kun oli jotenkin niin suuri himo ylipäänsä syödä. Silloin annoin suosiolla periksi, ja pidin paaston seuraavana päivänä. Niin muuten paastopäivinä pissittää - ja paljon!

Tuleeko tulosta?
Tulee, mutta kohtuullisessa tahdissa. Minun painoni on pudonnut keskimäärin 400g viikossa. Varmaan jollain pikadieetillä saa nopeammin tuloksia, mutta uskon tämän olevan pysyvämpi ja terveellisempi tapa laihtua. Kolesterolia en ole mittauttanut, mutta verensokeri on ollut pitkälti samoissa kuin ennenkin. Tarvitaan varmasti pidempi aika, ennen kuin niissä voi havaita muutoksia.

Jos painonpudotus pysyy samalla tasolla, tavoitteeni on saavutettu jo kesällä. Silloin voin tarkistaa tavoitetilan uudelleen :-)

lauantai 1. helmikuuta 2014

Vapauden kaiho ja tilannekatsausta

Ensimmäinen kuukausi tavoitteiden metsästyksestä on takana ja on aika katsoa tilannetta.

Yhden suuren askeleen olen ottanut, vaikkei se olekaan itsessään tavoite, mutta tulee vaikuttamaan kaikkien tavoitteiden saavuttamiseen merkittävästi. Eli jään opintovapaalle tästä päivästä alkaen. Viime viikon olin jo poissa töistä talvilomalla ja tästä eteenpäin olen vuoden poissa töistä.

Alla tilannekatsausta per tavoite.


1. Kandin tutkinto

Opettaja tavattu, aihe valittu, vanhoja muistiinpanoja kaiveltu ja opintovapaa alkaa.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, esteet työlle on raivattu.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Viiskakkosdieettiä olen noudattanut kolme viikkoa. Tuntuu edelleen sopivan minulle. Kirjoitan kokemuksistani tarkemmin vaikkapa kuukauden kokeilun jälkeen.

Etenee hyvin, mutta paino putoaa aika hidasta tahtia. Reilun kolmen viikon pudotus 1,41% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Tapasin ortopedin, joka oli sitä mieltä, ettei polvea kannata leikata, sillä nivelsiteiden kiristäminen voisi jopa lisätä kipua. Edelleen sain lääkkeitä ja painonpudotuskehoituksen sekä masentavan ennustuksen tekonivelestä kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Pah.

Taantuma ja ketutus.

5. Sokeriarvo

Tuntuu, että kotimittauksissa arvot heittelehtivät kovasti. Sain myös nenäpolyypin hoitoon kortisonia, joka nostaa verensokeria sekin. Täytynee odotella pidemmän ajanjakson trendiä.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Matkan varaaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Meille sopivaan matka-aikaan ei valmismatkaa löytynyt. Ainoa matkanjärjestäjä, jolla olisi ollut tarjolla matka, oli hurjan kallis ja kun soitin firmaan... öh... sanotaanko, ettei luottamussuhdetta myyjään syntynyt.  Etsin sitten venäläistä matkanjärjestäjää, sillä olin nähnyt Petroskoissa mainoksia matkoista. Googlailemalla päädyin petroskoilaiseen Karelika-matkatoimistoon, jolla oli aivan sama matkaohjelma kuin tällä suomalaisella - mutta puolet halvemmalla! Sain erittäin nopeaa ja ystävällistä palvelua ja vaikka heillä olivat jo ensi kesän matkat täynnä, he lupasivat perustaa meille oman ryhmän, jota täydentävät muilla matkustajilla, juuri toivomillamme matkustuspäivillä. Upeaa! 

Ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan, jota olen selaillut.

Etenee ja innostus on kova!

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Lähdemme siskon kanssa 18. helmikuuta viikoksi New Yorkiin. Tämä tavoite taitaakin toteutua ekana.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Joimme Pernod-ryypyt opintovapaan kunniaksi. Kutsuimme ensimmäiset kaapintyhjennysvieraat ystävänpäiväksi.

Etenee toistaiseksi hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut onnellinen, mutta myös haikealla mielellä. Työstä irtautumiseen liittyy paljon luopumisen tuskaakin. Työn sisällöstä sekä rutiineista kuten mainioista lounaista, Kaffan huippukahveista ja ennen kaikkea työyhteisöstä. Pelkään mökkihöperöitymistä.

Etenee hyvin, mutta muutokset pelottavat.

Sääntöjä olen noudattanut. Kosmetiikkaa olen ostanut vain hammastahnan ja ruoka-ainesäännössäkin olen pysynyt.

Vaatteiden ostamisen osalta asia on tulkinnanvarainen. Ostin paidan eräänä pakkaspäivänä, kun huomasin lähteneeni töihin pelkällä aluspaidalla. Ja postimyynnistä ostin jo syksyllä himoitsemani takin, kun se nyt oli alennuksessa puolella hinnalla. Ja koska kämppämme on kylmähkö ja vietän jatkossa paljon aikaa sisällä, ostin myös lähiökuningatarmalliset collegehousut. Toisaalta laitoin myös vaatteita pois keräykseen. 

Mutta saan ostaa, jos olen laihtunut ja minähän olen!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Yksitoista kertaa yksitoista eli tilannekatsaus

Tänään on yhdestoista päivä yhdentoista tavoitteen kanssa elämistä. Lupailin hienoa taulukkoa tavoitteiden mittareista, etenemisestä jne., mutta se on vielä hieman keskentekoinen. Tässä kuitenkin lyhyet sanalliset selitykset siitä, kuinka ns. homma etenee tänään.

1. Kandin tutkinto

Olen selvittänyt opintojeni tilaa yliopistolta ja hyvältä näyttää. Ei tarvitse tehdä kuin tutkielma. Opintovapaahakemus on työn alla.

Etenee hyvin, vaikka varsinaista työtä en ole tehnyt, vain siihen valmistavia asioita.

2. Maisterin tutkinto

Ks. yllä. 

Etenee vasta 1. tavoitteen jälkeen.

3. Painonpudotus

Otin alkupainon, johon painoa vertaan vasta loppiaisena. Olen noudattanut nyt viikon 5:2-pätkäpaastoa, joka tuntuu sopivan minulle oikein hyvin. Kävelylenkit kaverin kanssa aloitettu.

Etenee hyvin. Vajaan viikon pudotus 0,75% alkupainosta.

4. Polvi kuntoon

Lääkekuuri loppui ja tunnustelen nyt polven kuntoa ilman lääkkeitä. Kipua on, eli lääkkeet eivät parantaneet.
Kävelylenkki selkeästi rasitti polvea. Menen maanantaina ortopedille saamaan jatko-ohjeita.


Taantuma lääkityksen loppumisen takia.

5. Sokeriarvo

Otin tässäkin alkulukemat paastosokerista loppiaisena. Minulla on käytössä äidiltä peritty verensokerimittari, johon en hurjasti luota, mutta kaipa se kelpaa seurantaan kotimittauksissa. Viralliset arvot  sitten mittautan muualla. Alkuarvo oli itse asiassa jo alle tavoitteen, mutta rimaa hipoen eli  5,9. Seuraava mittaus maanantaina.

Etenemistä ei voi vielä todeta.

6. Nähdä valas

Olen jutellut matkasta serkkuni kanssa ja hän nimesi minut matkanjärjestäjäksi. Katsoin 30 päivää Jäämerellä -ohjelman Solovetski-jakson ja ostin divarista Vienanmeren maitovalaat -kirjan.

Etenee, mutta vasta perehtymällä aiheeseen.

7. Kävellä Kiinan muurilla

Siippa varasi matkan Kiinaan syyskuulle. Polvi oikkuilee.

Etenee, mutta polven osalta ei.

8. Syödä hummeria Madibassa Brooklynissä 

Sisko on innostunut lähtemään ja katselemme lentoja jo mahdollisesti helmikuulle.

Etenee vauhdilla.

9. Sieniä säilössä

Olen saanut tarjouksen sieniseurasta ja -kuskista.

Etenee, mutta odotellaan syksyä.

10. Viinakaappi tyhjäksi 

Siippa joi lasillisen viskiä työsuorituksen valmistumisen kunniaksi.

Etenee liian hitaasti.

11. Olen onnellinen

Olen ollut tyytyväisempi itseeni jo, koska sain tavoitteet listattua. Asiat ovat edennet mukavasti, vauhdikkaammin kuin luulin. Olen saanut paljon kannustusta ja tukea ja käynyt hurjan hyviä keskusteluja elämästä, onnesta, työstä, vapaudesta jne. Opintovapaan eteneminen luo suuria odotuksia.

Etenee hyvin.

Sääntöjä olen noudattanut. En ole ostanut kosmetiikkaa enkä vaatteita ja ruokavarastoja on tyhjennetty.
Huippusuorituksena paastopaivän linssikeitto, johon kaikki ainekset löytyivät kaapeista.



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Numerologiaa ja logiikkaa

Aluksi suuret kiitokset! Vaikka olen vasta kirjannut tavoitteet, niin olen jo saanut ainakin lenkki-, sieni-, matka- ja juomaseuraa, useampia polvenhoito-ohjeita ja kauhean paljon kannustusta sekä hieman rakentavaa kritiikkiä muun muassa numeroinnista. Kiitos kaikille.

Miksi julkaisin juuri yksitoista tavoitetta enkä kymmentä käskyä tai kahtatoista kehotusta?
No ihan sattumalta. Kirjoitin ne asiat, mitkä olivat vuoden vaihtuessa mielessäni ja niistä tuli 11. Niin ja onhan yhdestoista tavoite tavallaan muiden tavoitteiden summa - se suuri nirvana. Yksitoista on alkuluku, kuten numero-orientoituneemmat huomasivat. Eikös alkuluku sovi uuden alun symboliksi.

Ja niinhän siinä kävi, että sekoitin numerot, kun kirjoitin tavoitteita sikin sokin. Mutta nyt ovat uudelleen numeroidut ja ruotuun laitetut. Lupaan laittaa ne kauniisti vielä numerojärjestykseen ja taulukkoonkin.

Oli hilkulla, ettei mukaan tullut enemmänkin tavoitteita. Muun muassa Håkan Hellströmin näkeminen livenä olisi tosi jees, mutta annetaan sattuman ja yllätyksenkin tuoda wow-elämyksiä tälle vuodelle.

Ja piilotavoitteita on toki tavoitteiden takana ja rinnalla. Joitain nmiistä en vielä varmaan edes tunnista. Vaikeaa oli myös erottaa keinot tavoitteista. Aluksi listasin asioita tyyliin käyn sienessä tai järjestän aikaa opiskelulle, mutta nehän olivatkin vain keinoja saavuttaa tavoite. Ja tästä syystä myös kolme sääntöä kirjasin säännöiksi ei tavoitteiksi, koska niille ei ole selkeitä mittareita. 

Sääntöihin liittyen tuli muuten logiikkaongelma. En saa ostaa vaatteita, ellen ole laihtunut. Määrittelemättä jäi, millä aikavälillä laitumista mitataan, saako ostaa vaikka joka päivä, jos on edellispäivästä laihtunut ja vaikka olisi välillä lihonut. Ei ole helppoa. Ei muuten mutta yksi takki olisi puoleen hintaan ja olen kyllä vuoden alusta jo keventynyt.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Pieniä sieniä ja iso omena

Ei - en tavoittele wow-olotilaa natustelemalla madonlakkeja ja meneväni espoolaiseen ostoskeskukseen. Vaikka voisihan sekin elämys olla.

Sen sijaan asetan kaksi tavallaan ruokaan liittyvää tavoitetta, jotka eivät periaatteessa vaadi ponnisteluja - päinvastoin ovat varsin mukavia suorittaa, mutta ovat silti asioita, jotka niin helposti jäävät puheen tasolle.

Tavoite 9

Pidän kovasti sienistä. Pidän myös sienestämisestä. Silti en ole saanut käytyä sienessä kuin pari kertaa viime vuosien aikana ja saaliit näistä kerroista ovat köyhiä. Aina on pitänyt mennä, mutta on milloin mitäkin; ei autoa käytössä, muita menoja, krapula (pitää olla tarkkana sen viinan juonnin ajoituksessa ensi syksynä) tai mitä milloinkin. Enkä tunne sienipaikkoja pääkaupunkiseudulla, paitsi Sipoonkorven, jossa on sellainen ruuhka ja hulina, jotta on ihme ettei parkkipaikalla myydä makkaraa ja virolaisia kanttarellejä. Pohjois-Karjalasta tiedän jokusen paikan, mutta sinne ei varmaan tule enää sienestämään mentyä. Eli ensi syksynä on vaan mentävä - helevettiläinen - sillä tavoittena on olla
itse poimimia sieniä säilöttynä.
Niin - ja marjat saa puolestani poimia joku muu.

Tavoite 8

Sisarentyttäreni muutti toissapäivänä New Yorkiin. Sovittiin, että menen käymään ja ehkä veisin siskonkin mukanani. Voisin kenties olla kauemminkin. Niin usein tällaisetkin puheet jäävät toteuttamatta. Mutta kun listattuna tavoitteenani on syödä kovin kehuttua hummeria itse Mandelan mukaan nimetyssä naapuriravintolassaan ja tavoitteethan toteutetaan niin viimeisenä tässä esittelyssä kerron, että aion syödä Tristan Da Cunha Lobster Tail -annoksen ravintola Madibassa Brooklynissä.

Tässä kaikki tavoitteet. Laitan kaikki listaan ja yritän vielä kehittää mittarit sekä seurantamenetelmät. 

Sain pari päivää sitten sattumoisin saksalaiselta ystävältäni uudenvuodenviestin, jossa sanottiin, että onneen tavoittelevan tulisi asettaa vain yksi päämäärä. No mulla on yksitoista - saa nähdä kuinka käy.