Mikä minusta tulee isona?

Ammatinvalintaani kuvannee parhaiten sana ajopuuteoria. Olen mennyt sattuman mukana, toki joskus kiinnostuskin on ohjannut valintoja ainakin hieman. Kuitenkin olen kaikissa pidempiaikaisissa työpaikoissani päätynyt tekemään markkinoinnin ja viestinnän töitä. Viestinnän opiskelu olikin jo nuoruuden haaveissani ja muistelen vastanneeni joskus lukioaikoina kysyjälle, että haluaisin olla töissä mainostoimistossa. Kun kysyjä vastasi, että siihen pitää olla kauhean hyvä piirtämään, pelästyin omaa ajatustani ja keksin muita haaveita.

Opiskelin ensimmäiseksi ammatikseni käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa (laitos!) tekstiilialan artesaaniksi, vaikka jo silloin tiesin, ettei se tuskin olisi ammattini jo allergioitten takia. 

Sitten menin silloiseen viimeisiään vetelevään Neuvostoliittoon ilmaisen koulutuksen perässä ja kuvittelin opiskelevani vaatesuunnittelua. Sen haaveen vei perestroika ja maan yleinen hämminki, jossa ei enää tiedetty, minne ulkomaalaiset opiskelijat tulisi sijoittaa. Minulle tarjottiin ammattikoulupaikkaa Valko-Venäjällä. Yritin vielä toista väylää ja sain suositukset  silloiseen Leningradin yliopiston journalistiikan laitokselle, kun jostain syystä torakka-asuntolat tuntuivat yhtäkkiä riittävän ja tulin Suomeen. Kohtuullisen venäjän kielen oppineena ja jonkinlaisen rakkauden tarttuman idän ihmemaahan saaneena päätin mennä opiskelemaan venäjää Suomessa. Joensuun yliopistossa luin venäjän lisäksi muun muassa kirjallisuutta, itämerensuomalaisia kieliä ja kulttuurintutkimusta. Ei varsinainen uraputkiyhdistelmä, mutta olin kyllä niistä asioista aidosti kiinnostunut. Sitten aivan viime metreillä, kun jäljellä oli vain muutamia sivuaineopintoja ja gradu, menin tilapäisiin töihin edistämään lukkojen vientiä Venäjälle  - tilapäisyys kesti kuusi vuotta ja gradu jäi tekemättä. Kuitenkin eräänä kauniina kesänä kesäyliopistossa suoritin viestinnän appron. Tunsin, että tätä haluaisin lisää, mutta miten?

Meni vuosia, muutin Helsinkiin, mutta edelleen haaveilin opintojen loppuun suorittamisesta. Mutta sittenpä Hesarissa olikin ilmoitus verkkoviestinnän muuntokoulutuksesta, jossa kesken jääneet yliopisto-opinnot sai siirrettyä sivuaineiksi ja pääaineena voi opiskella viestintää. Opetus painoittui verkkoviestintään ja sehän minulle sopi enemmän kuin hyvin. Hain koulutukseen, mutta olin aivan varma, etten sinne pääse - varsinkin, kun pääsykokeissa piti sepittää jotain Descartesin suhteesta virtuaalitodellisuuteen.

Kuitenkin kesäkuun 19. päivä 2003 oli minulle suuren onnen päivä, sillä samana päivänä kun seurasin suurta vahingoniloa tuntien kepulaisen sisarenmieheni kanssa pikapääministeri Anneli Jäätteenmäen eroa ja allekirjoitin asuntolainan uudesta kodistamme, kävin myös siskon perheen tietokoneella vilkaisemassa pääsykokeiden tuloksia. 

Tavoitteet 1 ja 2

Mutta niinhän siinä kävi, että työlämä, Facebook, kymmenen tuntia bussissa istumista viikossa, yleinen laiskuus ja saamattomuus sekä viime vuosien suuret surut hävittivät innostuneisuuteni ja taas olin hukannut haaveeni gradua vaille (ja nyttemmin tutkintouudistuksen takia myös kandin tutkinto pitää suorittaa väliin). Loppuun saattamaton haave painaa hartioitani ja kulkee mukanani jonkinlaisena häpeänä itseäni kohtaan koko ajan.

Mutta onneksi ei ole vielä myöhäistä. Siksi tavoitteenani on tänä vuonna ensin valtiotieteiden 

kandin tutkinto ja heti perään

maisterin tutkinto.